perjantai 1. maaliskuuta 2013

Takuulla työtä ja koulutusta


Tämän vuoden alussa voimaan astunut nuorisotakuu on hieno idea. Ideoissa on aina varmasti kehittämisen varaa, mutta tärkeintä on ymmärtää idean tärkeys ja tehdä hyvää työtä sen toteuttamiseksi. Hienot ideat vaativat toteutuakseen tekijöitä, edelläkävijöitä ja rakentavaa keskustelua.

Pohjois- Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) toteuttaa lyhyen kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on koota yhteen Pohjois-Savon nuorisotakuun toimijat. Pohjois-Savon ELY-keskus panostaa monipuolisesti ja merkittävillä euromäärillä nuorten elinolojen parantamiseen, nuorten osallisuuden, osaamisen ja työllisyyden edistämiseen sekä nuorten yrittäjyyden mahdollistamiseen.

Tämän blogin tavoitteena on saada aikaan positiivista keskustelua nuorten osallisuudesta, koulutuksesta, työllisyydestä ja yrittäjyydestä. Blogissa tullaan vuoden 2013 aikana esittelemään nuorisotakuun käytännön toteuttajia ja sitä, millä tavoin nuorisotakuuta Pohjois-Savossa toteutetaan. Blogin toivotaan toimivan myös yhdistävänä tekijänä eri toimijoiden välillä. Blogin tarkoituksena on myös jakaa ajankohtaista tietoa. Haastamme kaikki tuottamaan paikallisia ideoita ja palveluita yhteisömme hyväksi.

Tervetuloa mukaan. Duunitetaan yhdessä maakunnan nuoria.















Jan Blomberg, vs. yksikön päällikkö,
Osaaminen, kulttuuri ja työllisyys -yksikkö,
Pohjois-Savon ELY-keskus 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti