perjantai 19. joulukuuta 2014

Uraohjaamon jouluterveiset

Vuosi 2014 lähestyy loppuaan ja sen myötä on tullut aika päättää Uraohjaamo-hanke. Joulun hengessä tarjoamme lukijoille tiivistetyn paketin siitä, kuinka hanke on osallistunut nuorisotakuun toteuttamiseen Pohjois-Savossa ja minkälaisia havaintoja olemme matkan varrella tehneet nuorisotakuuseen liittyen.

Uraohjaamo aloitti vuonna 2012 keskittyen vahvasti nuorten koulutukseen ohjaamiseen. Koulutukseen ohjauksessa on tärkeää huomioida myös yhteishaun ulkopuoliset hakukohteet. Opinnot voi aloittaa muulloinkin kuin syksyllä. Etenkin jos taustalla on aiempia opintoja, kannattaa ottaa yhteys oppilaitokseen ja selvittää mahdollisuudet päästä opiskelemaan. Varavaihtoehtojen miettiminen on myös tarpeen. Nuorten on hankala tehdä koulutusvalintoja, koska heillä ei ole tarpeeksi tietoa työelämästä ja eri ammateista. Olemme huomanneet, että nuoret tarvitsevat myös tukea koulutussuunnitelman realistisuuden arviointiin ja eri mahdollisuuksien kartoittamiseen. Kun nuori tekee ensimmäistä koulutusvalintaansa, on tärkeää, että tukea on saatavilla aina opiskelun aloittamiseen asti. Uraohjauksen tulee olla työelämälähtöistä ja huomioiden kuitenkin yksilölliset edellytykset ja mahdollisuudet.

Nuorisotakuun toteuttamisessa on tärkeä merkitys myös erilaisilla yhteistyöverkostoilla. Paikallisella tasolla pitää sopia siitä, miten nuorisotakuuta voidaan alueella toteuttaa ja miten sitä seurataan. Hankkeen toiminta-aikana on ylläpidetty aktiivista nuorisotakuukeskustelua paikallisten nuorisotakuutoimijoiden kanssa ja tämä keskustelu on nähty tarpeelliseksi, jotta alueellamme syntyy yhteinen näkemys nuorten hyvinvoinnista, palveluista ja niiden kehittämisestä. Hankkeessa on laadittu toimintamalli monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojen toiminnan tueksi.
Nuoret osaajien nykyistä nopeampaa kiinnittyminen työelämään varmistetaan yhteistyötä lisäämällä ja kehittämällä. Yhteistyössä on tärkeää huomioida myös yritykset ja erityisesti tulevaisuuden rekrytointitarpeet. Tapahtumista on tärkeää rakentaa vuorovaikutteisia niin, että osaajilla on mahdollisuus tuoda esille osaamistaan. Piilotyöpaikkojen merkitys on korostunut entisestään. Hankkeen aikana on todettu, että erityisesti korkeasti koulutetut nuoret tarvitsevat tukea oman osaamisensa tunnistamiseen niin, että he voivat hyödyntää sitä laaja-alaisesti työnhaussa. Nuorten työelämään siirtymisen nopeuttaminen edellyttää aktiivista yritysyhteistyötä ja työpaikkojen etsintää.


Lisää näistä aiheista voit lukea loppuraportista, joka löytyy täältä

Uraohjaamo-tiimi toivottaa kaikille blogin seuraajille oikein hyvää joulua ja menestyksekästä nuorisotakuuvuotta 2015! Uraohjaamo-hanke päättyy vuoden 2014 loppuun mutta Positiivisesti yhdessä eteenpäin blogista voit jatkossakin lukea alueen nuorisotakuu-uutiset.


Uraohjaamo-tiimi;
Jaana Pernu, Tiina Pursiainen, Anne Heinonen, Suvi Pesonen ja Timo Soininen

perjantai 5. joulukuuta 2014

Sosiaalinen media työnhausssa - ilmassa positiivista infoähkyä ja innostusta

Sosiaalisen median merkitys työnhaun kanavana on lisääntynyt. Mitä korkeampi koulutusaste on, sitä tärkeämpään rooliin myös sosiaalisen median hyödyntäminen työnhaussa nousee. Mutta monelle osaajalle työnhaku tai itsensä brändääminen some-kanavien kautta on yhä vierasta.  

Tähän haasteeseen pureuduttiin eilen hankkeemme järjestämässä sosiaalisen median työnhakukoulutuksessa.  Kouluttajaksi päivään saimme sosiaalisen median rekrytoinnin ja työnhaun asiantuntijan Tom Laineen.  Aamupäivän osio kohdistui Pohjois-Savon TE-toimiston asiantuntijoille sekä korkeakoulujen uraohjaajille. Iltapäivän koulutusosiossa keskityttiin puolestaan siihen, miten osaaja itse voi hyödyntää sosiaalista mediaa työnhaussa, kuinka tuoda omaa osaamista esille ja mitä palveluita työnantajat käyttävät rekrytoinnissa.
Kiinnostus koulutuspäiväämme kohtaan tuntui olevan suuri, sillä ryhmät täyttyivät nopeasti ja saimme jo etukäteen paljon kysymyksiä aiheeseen liittyen. Kaiken kaikkiaan sosiaalisen median saloihin tutustui lähes 80 osaajaa tai asiakasohjausta tekevää asiantuntijaa.
Aamupäivän koulutuksen jälkeen oli ilo kuulla, että pari osallistujaa alkoi jo pohtia tarkemmin sosiaalisen median hyödyntämistä osana työnhakua sekä vastaavanlaisten koulutusten järjestämisestä alueemme osaajille. Jes!

Kattava koulutus tarjosi jokaiselle osallistujalle suuren määrän tietoa. Kouluttaja rohkaisikin kaikkia tutustumaan ja kokeilemaan sosiaalisen median mahdollisuuksia. Samassa yhteydessä hän kuitenkin muistutti, ettei kaikkia sosiaalisen median profiileja tarvitse ottaa haltuun. Palveluja kannattaa kokeilla ja selvittää, mikä itselleen toimii parhaiten.

Tiesitkö muuten, että...
-     LinkedIn on nykyisin maailman suurin CV-tietokanta,  johon on rekisteröitynyt mukaan jo arviolta 730 000 suomalaista.
-     #rekry, #rekrytointi #duunit ja #työnhaku ovat suosituimpia asiasanahakuja, joilla voi jo löytää suuren osan Suomessa sosiaalisessa mediassa ilmoitetuista työpaikoista. Kannattaa kokeilla myös muita omaan alaan liittyviä asiasanahakuja.
-     Google Plus toimii erinomaisesti esim. freelancereina tai toiminimellä toimivien kanavana Googlen hakuoptimoinnin johdosta.
-     Omien verkostojen aktivoiminen työnhaun tueksi kannattaa. Verkostosta saat arvokasta tietoa piilotyöpaikoista.

Ei hätää, en minäkään tiennyt kaikkea ennen eilistä koulutusta! Koulutuksessa tulikin paljon uutta ja päivitettyä tietoa. Nyt sormet jo syyhyävät päästä toteuttamaan koulutuksessa heränneitä ideoita ja tutustumaan tarkemmin kouluttajan antamiin käytännön esimerkkeihin. Toivottavasti  innostus tarttui myös muihin kuulijoihin. J
 
Hyvää viikonloppua toivottaen,
Suvi Pesonen, suunnittelija
Uraohjaamo-hanke
Pohjois-Savon ELY-keskus

perjantai 14. marraskuuta 2014

Tunnelmapaloja loppuseminaarista

Kokoonnuimme marraskuun ensimmäisenä maanantaina nuorisotakuun parissa toimivien tahojen kanssa yhteen Uraohjaamo-hankkeen loppuseminaariin. Suureksi iloksemme myös työministeri Lauri Ihalainen kunnioitti tapahtumaa läsnäolollaan.

Lämminhenkinen tilaisuus sai loistavan alun, kun ministeri nosti esille Pohjois-Savon luvut korostaen, kuinka täällä on onnistuneesti panostettu Nuorisotakuun toimeenpanoon.   Yli kolme kuukautta työttömänä olleita alle 25-vuotiaita nuoria oli syyskuussa Pohjois-Savossa 12,9 %, kun vastaava luku koko maassa oli 28,9 %. Nuorille on tarjottu työtä, koulutusta ja muita TE-palveluita aktiivisesti ja nuorten aktivointiaste on noussut kahden vuoden aikana. Ministeri kannusti jatkamaan upeaa, tuloksellista työtä!

Ihalaisen kiitokset lämmittivät varmasti kaikkia paikalla olleita. Lämmin hetki koettiin myös, kun Ihalainen palkitsi yhdessä projektipäällikkömme kanssa aktiivisia nuorisotakuutoimijoita Pohjois-Savon alueelta. Palkinnot saivat (kuvassa vas.) Pohjois-Savon TE-toimiston asiantuntija Suvi Happonen, Iisalmen kaupungin johtava nuoriso-ohjaaja Tarja Immonen, Kuormaväline Oy:n Eija Svensk ja Savon ammatti- ja aikuisopiston opettaja Mikko Vienola. Kaikki palkittavat ovat edistäneet nuorisotakuun toteutumista alueellaan ja osallistuneet Uraohjaamo-hankkeen kehittämistyöhön. Kiitokset menevät toki myös muille yhteistyötahoille, joiden kanssa meillä on ollut ilo tehdä töitä. Te kaikki teette upeaa työtä tärkeän asian eteen!

Uraohjaamossa luotiin yhteistyössä uusia käytänteitä  
Pohjois-Savon ELY-keskuksen Uraohjaamo-hanke käynnistyi vuonna 2012. Olemme työssämme panostaneet erityisesti kolmeen osa-alueeseen: 1) nuorten koulutukseen ohjaukseen, 2) monialaiseen kuntatason yhteistyöhön sekä 3) korkeasti koulutettujen nuorten työllistymisen edistämiseen. Hyviä käytänteitä eri osa-alueilta esiteltiin leikkimielisillä ”Uraohjaamo-käräjillä”, joita kävimme seminaarimme lopussa tilaisuuden juontajan Olavi Rytkösen johdattamina.  Käräjien lopputulemana meidät kaikki määrättiin elinikäiseen yhdyskuntapalveluun jatkamaan samankaltaista toimintaa nuorten hyväksi. Ei hullumpi tuomio!

 
Kiitos vielä kerran kaikille seminaariin osallistuneille. Te teitte päivästä erityisen!

 
  
  
Seminaarissa julkistettu Uraohjaamo-hankkeen loppuraportti on nyt luettavissa sähköisesti täällä.
Ministeri Ihalaisen esitys on puolestaan luettavissa täällä

Nuorisotakuu-terveisin,
Uraohjaamo-kopla
 

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Ajatuksia monialaisten verkostojen valmentamisesta

Aloitimme tammikuussa 2014 verkostovalmennuspilotin, jonka tavoitteena oli kehittää paikallisen nuorten ohjaus- ja palveluverkoston toimintaa, yhteistyötä ja auttaa verkostoa asettaamaan konkreettisia tavoitteita Nuorisotakuun eteenpäin viemiseksi omassa kunnassa. Valmentajana roolini oli kannustaa verkostoa kehittämään johtajuutta, vuorovaikutusta, toimintamalleja ja tavoitteellista strategista työskentelyä omassa kunnassa.

Valmennuksen aikana hyödynsimme kuntakohtaisessa työskentelyssä Uraohjaamo -hankkeella valmisteilla ollutta, sittemmin valmistunutta Toimintamallia monialaisille ohjaus- ja palveluverkostoille. Verkostovalmennuksessa hahmotimme nykytilanteen ja asetimme verkostolle yhteisiä tavoitteita niin konkreettiseen tekemiseen kuin verkoston asiantuntijarooliin liittyen. Puhuimme osaamista, jaetusta johtamisesta, verkoston toimintakulttuurin ja vuorovaikutuksen kehittämisestä. Mikä on monialaisen verkoston rooli kunnallisessa päätöksen teossa nuorten hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi? Millainen verkosto haluamme olla ja millaisilla keinoilla saavutamme yhteiset tavoitteemme?
 
Verkostot syntyvät keskutelemalla ja tekemällä yhdessä.

Valmentajana koen, että tehtäväni on virittää ajatuksia ja mahdollistaa jokaiselle verkostonjäsenelle keskusteluun osallistuminen, ilman paineita aikataulun tarkkailusta ja keskustelun johtamisesta. Valmennuksessa edettiin yhdessä ajatellen ja keskustellen, kokemuksia jaken sekä työstettiin toimintasuunnitelmia isoista ideoista konkretian tasolle. Verkostotoiminta edellyttää avoimuutta ja luottamusta. Rohkeutta puhua suoraan sekä nostaa omassa työssä huomattuja käytännön ongelmia ja nuorten kuulumisia esille yhteisissä tapaamisissa. Hyödynnämekö verkostossa kaikkien jäsenten erityisosaamista ja tietämystä riittävästi nuorten asioiden eteenpäin viemiseksi?
 
Nostetaan onnistumisia esille!

Vuorovaikutus ja viestintä ovat olennainen osa verkostoyhteistyötä. Nuorten ohjaus- ja palveluverkostoihin kuuluu eri alojen asiantuntijoita, joilla on valtava määrä hiljaista tietoa nuorten onnistumisista ja arjen ongelmista sekä palveluopolun aukkokohdista. Valmennuksessa pohdimme omaan kuntaan sopivia viestinnäntyökaluja kuten tiedotteita, kunnan verkkosivujen hyödyntämistä ja nuorille suunnattujen viestintäkanavien parantamista. Samalla mietimme keinoja, miten jokainen verkostonjäsen voi sujuvasti kuljettaa Nuorisotakuun viestejä verkoston ja oman organisaation välillä. Uraohjaamo-hankkeessa tehdystä Toimintamallista nuorten ohjaus- ja palveluverkostoille löytyy Nuorisotakuun koordinoinnin taulukkotyöväline, joka auttaa verkostoa hahmottamaan oman  kunnan tämän hetkistä tilannetta lukujen valossa. Luvut eivät kuitenkaan aina kerro koko totuutta, vaan verkoston kannattaa tiedottaa myös yhteisistä huolen aiheista ja hyviksi havaituista toimintatavoista.
 

Haastan jokaisen nuorten ohjaus- ja palveluverkoston kertomaan yhteisistä onnistumisista: millaisiin asioihin meidän kunnassa on Nuorisotakuun hengessä yhdessä panostettu ja mitä hyvää on saatu aikaan? Kehutaan omia työkavereita ja verkostokumppaneita. Kannustetaan toinen toisiamme tekemään rohkeita toimenpiteitä ennaltaehkäisevän työn lisäämiseksi ja paikallisen yhteistyön kehittämiseksi.

Kiitos yhteisestä matkasta Uraohjaamo -hanke ja mukana olleet kunnat, olette tehneet loistavaa työtä Nuorisotakuun kehittämiseksi Pohjois-Savossa ja koko Suomessa.

 

Marja Heinistö

valmentaja, Villinikkarit Oy




perjantai 3. lokakuuta 2014

MatchingDay - Pohjois-Savossa osataan!

Pari vuorokautta on nyt kulunut MatchingDay-tapahtumasta.  Ajatukset ja tunteet alkavat hieman tasaantua. Tiistaina ne olivat nimittäin aika korkealla. Tuntui hyvältä ja palkitsevalta vihdoin nähdä konkreettisesti pitkän suunnittelutyön tulos. Hymyilevät ja innostuneet kasvot osoittivat, että jotain on tehty oikein.

Kun toukokuussa lähdimme työstämään hankkeena uudenlaista kohtaamistapahtumaa, emme vielä tienneet, kuinka tapahtumakonsepti otettaisiin vastaan. Realistisesti asetimme minimitavoitteeksi 20 yritystä. Lopputulos oli kuitenkin jotain muuta. Saimme kohtaamistapahtumaan mukaan 51 yritystä Pohjois-Savon alueelta. Ja jo ennen tapahtumaa 325 osaajaa ilmoittautui mukaan yritysvierailuille. Lopulta MatchingDay-tapahtuma keräsi yli 1500 kävijää eri puolella maakuntaa. Nämä osaajat saivat jo tapahtumapäivänä paljon kiitosta työnantajilta. Pohjois-Savossa osataan!
Keräämme parhaillaan palautetta yritysvierailuille osallistuneilta osaajilta, TE-toimiston yrityskummeilta sekä yrityksiltä itseltään. Olemme saaneet osallistujilta jo yllättävän paljon vastauksia, mikä kertoo meille siitä, että tapahtumakonsepti on herättänyt mielenkiintoa. Palaute on ollut pääosin erittäin positiivista. Mutta olemme myös saaneet hyviä kehittämisideoita, jotka ovat jatkoa ajatellen meille erittäin tärkeitä. Palautteen voisi tiivistää erään osaajan kommenttiin: ”Tätä lisää!” Ja siihen vastauksena toteamme, että sitä mekin toivomme!

Tietoomme on tullut jo ennen tapahtumaa kaksi matchia. Yritysvierailuihin osallistuneiden vastaajien palautteen perusteella matcheja on tullut myös tapahtumapäivänä.  Joillekin opiskelijoille yritysvierailut olivat jo poikineet harjoittelupaikkoja tai ideoita opinnäytetöihin. Yhteen yritykseen osaaja oli työllistynyt suoraan MatchingDay-päivän jälkeen ja toinen oli puolestaan saanut haastattelukutsun. Tuoreen tiedon mukaan myös yksi yritys kutsui MatchingDay-päivän jälkeen kymmenen henkilöä työhaastatteluun. Ja kolme heistä on jo talossa töissä. Tieto päivittyy koko ajan. Valitettavasti kaikkien osallistujien tilannetta emme tiedä.  Työllistyminen ei välttämättä tapahdu heti. Ja se, että moni sanoo saaneensa hyviä kontakteja ja vinkkejä sekä uutta puhtia työnhakuun, voi johtaa työllistymiseen myös jossain muussa yrityksessä.

Tapahtuma, joka järjestetään ensimmäistä kertaa ja vieläpä 23:ssa eri paikassa saman päivän aikana, vaatii paljon suunnittelua ja ympäripyöreitä työpäiviä. MatchingDay-päivän eteen tehtiinkin paljon työtä, ei vain Uraohjaamo-hankkeessa, vaan myös Pohjois-Savon TE-toimistossa.  Yhteistyökumppanina TE-toimisto osoittautui meille erittäin tärkeäksi jo alusta lähtien. Asiantuntijat tekivät mielettömän hyvää asiakasohjaustyötä. Lisäksi yrityspuolelta meillä oli joukko energisiä ja tehokkaita naisia rekrytoimassa yrityksiä mukaan TE-toimiston tiloihin. Päivän aikana meillä oli myös TE-toimistolta innokkaita yrityskummeja, jotka kiersivät mukana yrityksissä. Suuri kiitos teille kaikille hienosta työpanoksesta! Toki suuret kiitokset kuuluvat myös aktiivisille osaajille ja yrityksille, joita ilman uudenlaista kohtaamistapahtumaa ei olisi voitu järjestää.

Mutta mitä seuraavaksi? Milloin seuraava MatchingDay-tapahtuma järjestetään? Nämä kysymykset ovat toistuneet palautteessa. Keskitymme nyt koostamaan ja analysoimaan saamaamme palautetta, jotta voimme kehittää konseptia eteenpäin. Tulevaisuutta ajatellen pyrimme herättämään myös vahvempaa oppilaitosyhteistyötä konseptin tiimoilta. Olisimme nimittäin toivoneet opiskelijoilta aktiivisempaa osallistumista MatchingDay-päivään.
Suunnittelutyön tavoitteena ja lähtökohtana on alusta lähtien ollut se, että MatchingDay-tapahtumakonsepti jäisi jossain muodossa elämään myös Uraohjaamo-hankkeen päätyttyä. Tulemmekin keskustelemaan, miten tapahtumakonseptia voitaisiin hyödyntää ja toteuttaa jatkossa. Ja UraMatch-yritysvierailuja pyritään toki jossain määrin järjestämään vielä hankkeena vuoden 2014 aikana. Työ ei siis todellakaan ole vielä tehty loppuun.  MatchingDay-päivä vain lisäsi vettä kiukaalle!

Kiitollisin terveisin,
Suvi Pesonen, suunnittelija
Uraohjaamo-hanke
Pohjois-Savon ELY-keskus

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Uraohjaamon loppuseminaari kokoaa nuorisotakuutoimijoita yhteen

Syyskuu on ollut Uraohjaamossa touhun täyteistä aikaa. Antoisa ja toimentäyteinen vuosi 2014 alkaa kääntyä loppu kohden. Uraohjaamo – hanke järjestää yhteenkokoavan loppuseminaarin nuorisotakuun hengessä 3.11.2014 Hotelli Scandicissa Kuopiossa (Satamakatu 1). Tilaisuuden ohjelma on mielenkiintoinen yleisöä unohtamatta! Ohjelmassa on mm työministeri Lauri Ihalaisen puheevuoro sekä keskustelua nuorisotakuusta talkshowtyyppisesti. Tarkoitus on käsitellä nuorisotakuuasiaa laajemminkin kuin vain hankkeen tulosten kautta sekä antaa ajatuksia myös kotimatkalle. Tilaisuuden juontaa Olavi Rytkönen ripauksella savolaista charmia!



OHJELMA


9.45 Kahvit

10.30 Seminaarin avaus, ylijohtaja Kari Virranta Pohjois-Savon ELY-keskus
 
10.40 Nuorisotakuun onnistumiset ja pullonkaulat,

työministeri Lauri Ihalainen TEM

11.15 Nuorisotakuutekojen palkitseminen
 
11.30 Lounastauko (omakustanteinen)
 
12.30 Uraohjaamo talkshow

14.00 Kahvit

14.30 Nuorisotakuun tulevaisuus ja vuoden 2015 painopisteet,

yksikön päällikkö Kirsi Vainikainen Pohjois-Savon ELY-keskus

15.00 Kysymyksiä ja keskustelua

15.15 Kotiin


Klikkaa siis rohkeasti itsesi mukaan linkin kautta 15.10 mennessä:
Uraohjaamo-hankkeen loppuseminaari 3.11.2014

Lisätietoja loppuseminaarista ja hankkeesta saa projektipäällikkö Jaana Pernulta, +358 295 026 608, jaana.pernu@ely-keskus.fi


Energistä lokakuuta toivottaen,

Anne Heinonen, suunnittelija
Uraohjaamo-hanke (ESR)
Pohjois-Savon ELY-keskus


Pst, saamme myös lähiaikoina kuulla blogissa verkostovalmennuksesta sekä juuri toteutetusta MatchingDaystä

tiistai 9. syyskuuta 2014

MatchingDay – uudenlainen rekrytointitapahtuma Pohjois-Savossa

Siitä on nyt kulunut jo kuukausi, kun ensimmäisen kerran kirjoitimme julkisesti täällä MatchingDay-tapahtumasta. Silloin emme vielä paljastaneet lukuja, jotka olimme mielestämme realistisesti toiminnallemme asettaneet. Mutta nyt sen voi jo tehdä! Tavoitteet osallistujamäärien suhteen ovat nimittäin jo rikkoutuneet ennen kuin ilmoittautumiset pääsivät kunnolla edes käyntiin.

MatchingDay-päivässä nyt mukana lähes 50 pohjoissavolaista yritystä, jotka ovat kiinnostuneet tutustumaan alueemme osaajiin. Myös osaajia on ilmoittautunut runsain määrin mukaan – eilen rikottiin jo 200 osallistujan rajapyykki. Osaajien ilmoittautuminen jatkuu 25. syyskuuta asti. Mutta hyvin todennäköisesti ryhmät ovat siihen mennessä kaikki jo täynnä. Ei oota meidän ei kuitenkaan tarvitse onneksi myydä, sillä TE-toimipaikoille osaajat voivat tulla tapaamaan yrityksiä ilman ennakkoilmoittautumista.

Laaja kattaus yrityksiä mukana tapahtumassa

MatchingDay-päivään on tulossa mielenkiintoinen kattaus eri toimialojen yrityksiä. Ovensa avaavat muun muassa, Kuopion Woodi Oy, Yara Suomi Oyj, Medikro Oy, Kuopion alueen kauppakamari, Olvi Oyj, Ponsse Oyj, SKS Connecto Oy, Sahala Works Oy, Fiskars Home Oy Ab sekä IKEA Oy. Vieremältä meillä on mukana viisi yritystä, joten järjestämme sinne ilmaisen bussikierroksen. Yrityksiä on myös tavattavissa erittäin kattavasti Pohjois-Savon TE-toimiston tiloissa MatchingDay-päivänä Kuopiossa klo 9-14, Varkaudessa ja Iisalmessa klo 9-12.

Tiivis yhteistyö Pohjois-Savon TE-toimiston kanssa ja heidän asiantuntijoiden aktiivinen ohjaustyö on edesauttanut suuresti tavoitteiden saavuttamisessa. Nyt olisi toivottavaa, että opiskelijatkin aktivoituisivat vahvemmin. Jalkatyötä on kyllä tehty sinnekin suuntaan – olemme työparini Timon kanssa todenneet, että ruokajonot ovat erittäin hyvä hetki tehdä sissimarkkinointia. Toivottavasti opiskelijat ja oppilaitokset osallistuvat tapahtumaan ja hyödyntävät MatchingDayn tarjoamat mahdollisuudet, sillä etukäteistiedon mukaan työantajia kiinnostaa tutustua myös oman alansa opiskelijoihin.

Kuluneet viikot ovat osoittaneet, että uudenlaiselle kohtaamistapahtumalle maakunnan yrityksille, työnhakijoille ja opiskelijoille on tarvetta. On hienoa päästä näkemään suunnitelmiemme toteutuvan nyt käytännössä. Luvassa on vielä tiukkoja viikkoja, mutta suunta on hyvä! Kiitos jo Pohjois-Savon TE-toimistolle yhteistyöstä ja ennen kaikkea suuret kiitokset yrityksille ja osaajille! Yhdessä luomme uutta!

Osallistuvat yritykset ja ilmoittautumislomake yritysvierailuille löytyvät Pohjois-Savon TE-toimiston verkkosivujen tapahtumakalenterista osoitteesta www.te-palvelut.fi/pohjois-savo Tuoreita tapahtumapäivityksiä voi myös lukea Facebook-sivuiltamme osoitteesta www.facebook.com/uramatch.

MatchingDay-terveisin,
Suvi Pesonen, suunnittelija
Uraohjaamo-hanke
Pohjois-Savon ELY-keskus

perjantai 8. elokuuta 2014

Nyt matchataan pohjoissavolaiset nuoret osaajat ja yritykset yhteen

Aktiivisimmat seuraajamme ovat jo varmasti kuulleet jotain syksyn rekrytointitapahtumasta, jonka parissa olemme koko kesän kuumeisesti työskennelleet. Tapahtuman nimi ja sisältö ovat matkan varrella jalostuneet. Nyt käsissämme on jotain uutta ja erilaista, jota ei aikaisemmin ole Pohjois-Savossa järjestetty. Olemme päässeet vaiheeseen, jossa suunnittelusta on edetty itse käytännön toteutukseen. Mainosmateriaali on saatu painosta ja yritysten kontaktointi on aloitettu. Ja itse asiassa yrityksiäkin on jo ilmoittautunut mukaan! Nyt onkin oiva hetki kertoa, mistä uudenlaisessa kohtaamistapahtumassa on kyse. Pystytte sitten viemään tapahtumamme ilosanomaa eteenpäin. Eikö niin? :)

Matchingday 30.9.2014 – pohjoissavolaisten yrittäjien ja osaajien päivä

Olemme järjestäneet tänä vuonna kuukausittain UraMatch-yritysvierailuja eri toimialojen yrityksiin. Yksinkertaisuudessaankin nuo vierailut ovat yllättäneet meidät positiivisesti. On käynyt selväksi, että nuorille on tärkeää kohdata henkilökohtaisesti työnantajia. Kohtaamiset voivat parhaassa tapauksessa johtaa työhaastatteluun ja työllistymiseen tai ainakin lisätä draivia työnhakuun. Vierailuista tarttuu siis aina jotakin hihaan niin työnantajalle kuin hakijallekin. Yritysvierailuista innostuneina mietimme, eikö yritysten ja nuorten osaajien välisiä kohtaamisia voisi tehdä laajemmalla ja vaikuttavammalla mittakaavalla. Siitä saimme idean – järjestetään MatchingDay!

MatchingDay-rekrytointipäivä on vapaamuotoinen tapahtuma, jonka järjestämme yhdessä Pohjois-Savon TE-toimiston kanssa tiistaina 30.9.2014 eri puolella Pohjois-Savoa, yritysten omissa tai TE-toimiston tiloissa. Tapahtuma järjestetään nuorisotakuun hengessä, mutta toki kaikki ovat tervetulleita osallistumaan päivään. MatchingDayn tapahtumakonseptia voi osin verrata Ravintolapäivään. Mutta ravintolojen sijaan MatchingDay aukaisee ovet eri toimialojen yrityksiin. Tarjolla on eväitä työnhakuun ja kattaus koostuu eri alojen osaajista.

Rahanarvoisia kohtaamisia

MatchingDay tarjoaa yrityksille loistavan mahdollisuuden tutustua osaajatarjontaan ja tarvittaessa tehdä rekrytointeja tai tarjota toimeksiantoja (opiskeluharjoittelu, opinnäytetyöt). Kaikki yritykset ovat tervetulleita osallistumaan tapahtumaan, vaikka rekrytointi ei juuri nyt olisi ajankohtainen asia. Jokainen yritys voi järjestää vierailun omalla tyylillään, ja sen kesto ja sisältö on vapaavalintainen. Yritys päättää myös itse, mitä se haluaa toiminnastaan ja uramahdollisuuksista osaajille kertoa.

Nuorille MatchingDay tarjoaa vastavuoroisesti ainutlaatuisen tilaisuuden markkinoida omaa osaamista ja luoda kontakteja työnantajiin. Samalla tarjolla on kokemuksia työelämän arjesta ja näkymistä eri aloilla sekä arvokkaita vinkkejä työnhakuun. Kuka tietää, jos kohtaaminen johtaa harjoittelu-, lopputyö- tai duunipaikan löytymiseen! Tämä on myös hyvä mahdollisuus kartoittaa piilotyöpaikkoja. Rohkaisemme oppilaitostenkin edustajia mukaan kiertämään yrityksissä. Näin hekin saavat uusinta tietoa suoraan yrityksiltä. Pohjois-Savon TE-toimiston asiantuntijoita osallistuu myös tapahtumaan, sillä toimialatietouden päivittäminen kuuluu vahvasti osana heidän asiakaspalvelutyötään.

Yritysten ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä. Puhelin voi siis piristä hetkellä minä hyvänsä! Yritykset voivat myös ilmoittautua suoraan seuraavan linkin kautta: https://www.webropolsurveys.com/S/00884E059575F88B.par
Osaajat voivat ilmoittautua mukaan vierailuille täältä. Nuoret voivat myös yhä ilmiantaa meille yrityksiä, joihin he haluaisivat tutustua paremmin.

MatchingDayta voi seurata osoitteessa www.facebook.com/uramatch tai www.uramatch.fi
Lisäksi Pohjois-Savon TE-toimiston sivuilta löytyy lisätietoa MatchingDaystä. Markkinoimme tapahtumaamme myös Matkuksen Back 2 School – viikonlopussa nyt lauantaina 9.8 klo.11.00–16.00. Tervetuloa juttusille!

MatchingDay-terveisin,
Suvi Pesonen, suunnittelija
Uraohjaamo-hanke
Pohjois-Savon ELY-keskus



maanantai 4. elokuuta 2014

Toimintamalli nuorten monialaisille ohjaus- ja palveluverkostoille nuorisotakuun koordinointiin ja edistämiseen

Syksy tekee pikkuhiljaa tuloaan ja toimintamalli monialaisille ohjaus- ja palveluverkostoille on valmis. Iso kiitos vielä tätäkin kautta kaikille prosessiin osallistuneille. Keskustelut sekä vierailut puolin ja toisin ovat olleet antoisia ja hyviä! Pohjois-Savossa on oikein hyvä henki nuorisotakuun edistämiseksi. On ollu ilo käydä tapaamassa paikallisia verkostoja, joten odotankin jo syksylle sovittuja tapaamia :)

Palautellaan näin loman jälkeen mieleen, mistä olikaan kyse: Kun keväällä 2013 tapasin eri toimijoita Pohjois-Savon nuorisotakuun toimeenpanosuunnitelman tiimoilta, tuli kuntatoimijoilta toive saada lisätukea ELYltä paikallistason nuorisotakuutyöhön ja sen koordinointiin. Osana Pohjois-Savon nuorisotakuun toimeenpanosuunnitelmaa keväällä 2013 Pohjois-Savon ELY-keskus suositti alueen kuntia toimimaan paikallisen tason nuorisotakuun vastuutahona ja nimeämään kunnan vastuuhenkilön joka toimisi yhteyshenkilönä maakunnallisella tasolla Pohjois-Savon ELY-keskukseen. Lisäksi kuntia suositettiin muun muassa laatimaan paikallinen kuntakohtainen nuorisotakuun toimeenpanosuunnitelma ja muodostamaan lakisääteinen nuorten ohjaus- ja palveluverkosto niin että jäseninä on myös päätäntävaltaisia henkilöitä.

Viimeisen vuoden aikana Pohjois-Savon ELYn Uraohjaamo-hankkeen kehittämisosiossa on keskitytty etenkin paikallisten monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojen työn tukemiseen. Hankeosiossa on tehty yhteistyötä pohjoissavolaisten kuntien eri toimialajohtajien ja – päälliköiden, nuorisotakuuta koordinoivien sekä muiden keskeisten verkostotoimijoiden kanssa keskustelemalla nuorisotakuun paikallistason seurannasta, edistämisestä ja toimeenpanosta. Käytyjen yhteistyökokousten ja keskustelujen tuloksena on kehittynyt toimintamalli monialaisille ohjaus- ja palveluverkostoille nuorisotakuun paikallistason koordinointiin ja edistämiseen. Toimintamalli on hyväksytty kehittämistyöhön osallistuneiden toimijoiden kanssa hyväksi malliksi ohjaamaan paikallistason nuorisotakuutyötä ja verkoston toimintaa. Toimintamalli sisältää verkostotoiminnan sisäisiä tavoitteita, jotka pohjautuvat nuorisolain 7§ mukaisiin monialaisille ohjaus- ja palveluverkostoille säädettyihin tehtäviin. Toimintamalli on ikään kuin sabluuna, jota erilaiset eri vaiheissa olevat verkostot voivat hyödyntää juuri heille sopivalla tavalla.

Tärkeässä roolissa tässä yhteistyöprosessissa on ollut nuorisotakuun avaaminen ja pilkkominen helpommin hahmotettavaksi sekä yhdessä keskustelu nuorisotakuun eri osa-alueista. On ollut myös tärkeää, että keskusteluissa on saavutettu yhteinen käsitys ja ymmärrys siitä, millaisia toimialakohtaisia asioita on hyvä monialaisissa verkostoissa keskustella ja tarkastella ja että näihin asioihin on pyrittävä yhdessä vaikuttamaan jos se vain suinkin on mahdollista. Nuorten monialainen ohjaus- ja palveluverkosto on erinomainen foorumi nuorisotakuun toteutumisen edistämiseksi paikallistasolla. Sillä on oikeutus ja toisaalta myös velvollisuus seurata alueen nuorten hyvinvointia ja palveluiden toimivuutta sekä pyrkiä vaikuttamaan niihin. Paikalliset nuorisotakuun toimeenpanosuunnitelmat, joissa on kartoitettu paikkakunnan palvelut, haasteet ja kehittämiskohteet, toimivat hyvänä pohjana verkostojen työlle.


Löydät linkit toimintamalliin ja sen liitteisiin oikeasta sivupalkista.



Lämpöisää alkanutta elokuuta,

Anne Heinonen, suunnittelija
Uraohjaamo-hanke
Pohjois-Savon ELY-keskus

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Nuorisotakuu goes RockCock

Viime viikonloppu osoitti taas, kuinka monipuolista työskentely nuorisotakuuta edistävässä hankkeessa voikaan olla! Se myös osoitti, kuinka välillä on hyvä kokeilla uudenlaisia tapoja toteuttaa omaa työtään. Me lähdimme nimittäin viikonloppuna selvittämään, voisimmeko tavoittaa kohdeyleisöämme Kuopio RockCock -festareilla ja viedä siellä nuorisotakuun sanomaa eteenpäin.

Varasimme tapahtuma-alueelta käyttöömme pienen teltan, jonne kokosimme paljon tärkeää tietoa nuorisotakuusta, työpaikan hakemisesta sekä tulevasta MatchingDay-rekrytointitapahtumastamme. Helteen keskellä tarjosimme festarikansalle myös pientä suolaista sanssikupeista. Teltassamme vierailleet pystyivät myös osallistumaan nuorisotakuu-visaan sekä ottamaan PhotoBooth-kuvia nuorisotakuun hengessä. Pisteemme toimi hyvin myös ”tukikohtana” Kuopion etsiville nuorisotyöntekijöille, jotka olivat jalkautuneet festarialueelle sekä sen ulkopuolelle.

Tässä teille vielä maistiaisia viikonlopustamme Kuopiorockissa.

Festarikansan iloksi aurinko paistoi koko viikonloppuna pilvettömältä taivaalta. Meitäkin se lämmitti kovasti! Nuorisotakuu-teltassamme olikin varsin kuumat oltavat varjosta huolimatta.


Nuoret saivat ilmiantaa meille yrityksiä, joihin he haluaisivat tutustua paremmin. Yritykset tullaan nyt kontaktoimaan heidän puolesta ja kutsumaan mukaan MatchingDay-tapahtumaamme. Nuorilla voi siis olla hyvä mahdollisuus vierailla ilmiannetuissa yrityksissä 30.9. ja markkinoida heille omaa osaamistaan.


Helteellä sipsit tarjosivat apua suolan puutteeseen. Samalla saimme näppärästi napostelijoiden mukaan mainosta sanssi-korteista, sillä sipsit oli laitettu esille juuri painosta tulleisiin sanssikuppeihin.


Nuorisotakuun hengessä toteutettu PhotoBooth keräsi joukon rohkeita nuoria lähettämään terveisensä, miksi yritysten kannattaa palkata nuoria osaajia. Pohjois-Savossa näyttäisi löytyvän paljon motivoituneita, kekseliäitä ja kansainvälisiä osaajia!

Iloksemme meillä oli hyviä kohtaamisia, ei vain nuorten, vaan myös vanhempien kanssa, jotka pohtivat nuortensa tulevaisuutta. Jututimme myös potentiaalisia työnantajia ja kerroimme Sanssituesta nuoren palkkaukseen. Tapahtuma tarjosi meille myös erinomaisen mahdollisuuden markkinoida tulevaa MatchingDay-tapahtumaamme, jonka herkullinen mainos herätti toivon mukaan monen mielenkiinnon. Jo pelkästään positiivisen näkyvyyden kannalta osallistuminen festareille siis kannatti!

Kiitos vielä erikseen Pohjois-Savon TE-toimistolle, joka tarjosi mainosmateriaalia käyttöömme sekä osallistui perjantaina kanssamme tapahtumaan! Kiitos myös tapahtumajärjestäjille hyvin onnistuneista järjestelyistä!

Rokkaavin nuorisotakuu-terveisin,
Uraohjaamo-tiimi
Pohjois-Savon ELY-keskus

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Tehdään takuuta ympäri vuoden!

Nuorisotakuu on ollut voimassa puolitoista vuotta. Hyviä kokemuksia on jo saatu, mutta nuoret ja yrittäjät kaipaavat lisää käytännönläheistä tietoa nuorisotakuusta. Työ- ja elinkeinoministeriön Kuntoutussäätiöllä teettämän tutkimuksen mukaan nuoret kokevat, että nuorisotakuu on auttanut heitä selkiyttämään tulevaisuuden suunnitelmiaan ja lisännyt motivaatiota hakea ja päästä koulutukseen tai työhön. Sen sisällöstä ja palveluista kaivataan kuitenkin lisää käytännön tietoa.

Yksi konkreettisista työkaluista nuorisotakuun toteuttamiseksi on Sanssi-rekrytointituki. Kuluvan vuoden tammi-huhtikuun aikana alueemme 249 nuorta on saanut työpaikan Sanssi-kortin avulla. Vastaavana aikana koko maassa annettiin 14316 Sanssi-korttia, joista 789 annettiin Pohjois-Savon TE-toimiston alueella. Palkatessaan nuoren osaajan, joka on oikeutettu Sanssi-tukeen, työnantaja voi saada palkkatukea noin 700 euroa kuukaudessa, enintään 10 kuukauden ajan tai koko oppisopimuskoulutuksen ajan. Kaiken kaikkiaan Sanssi-kortin avulla on saatettu yhteen jo tuhansia nuoria ja satoja yrityksiä Pohjois-Savon alueella.

Tarjolla eläviä esimerkkejä Nuorisotakuun toteutumisesta

Kuntoutussäätiö selvityksestä innostuneina päätimme nyt kesällä lähestyä alueemme mediaa uutisvinkillä yhdessä Pohjois-Savon TE-toimiston kanssa. Tarjosimme toimituksille eläviä esimerkkejä nuorisotakuun toteutumisesta. Samalla halusimme korostaa, että takuulla tehdään hyvää ympäri vuoden ja keskustelua aiheesta on hyvä pitää yllä myös kesälomakaudella.

Uutisvinkkiä varten etsimme neljä nuorta, jotka olivat työllistyneet pohjoissavolaisiin yrityksiin nuorisotakuun avulla. Nuoret lupautuivat kertomaan onnistumistarinansa työllistymisestä Sanssi-kortin avulla. Myös heidät työllistäneet yritykset; Kuormaväline Oy Kuopiosta, Mainostoimisto Luode Oy Varkaudesta, Raskaspari Oy Iisalmesta sekä Siilin Ratsastuskeskus Oy Siilinjärveltä lupautuivat jakamaan kokemuksiaan nuorten palkkaamisesta.

Iloksemme paikallismedia tarttui uutisvinkkiimme.

Warkauden lehdessä ilmestyi 28.6. juttu Markusta 25-vuotiaasta graafisen alan suunnittelijasta, joka oli työllistynyt vakituisesti oman alan yritykseen.
ViikkoSavo julkaisi 2.7. tarinan pohjoissavolaisesta Juuliasta 20-vuotiaasta hevosalan opiskelijasta, joka oli työllistynyt Sanssi-kortin avulla unelmiensa oppisopimuspaikkaan.
Iisalmen Sanomat kirjoitti puolestaan viime perjantaina 11.7 etusivun jutun Pekasta 27-vuotiaasta koneinsinööristä, joka oli saanut vakinaisen työn teknisenä myyjänä ja työnjohtajana.

Kiitos vielä kerran nuorille ja yrityksille nuorisotakuun edistämisestä! Hienoa, että onnistumistarinat ja ihmiset niiden takana ovat mukana lisäämässä tietoisuutta nuorisotakuusta!


Kesäterveisin,
Suvi Pesonen, suunnittelija
Uraohjaamo-hanke
Pohjois-Savon ELY-keskus

P.S. Kuntoutussäätiön loppuraportti on luettavissa verkkojulkaisuna osoitteessa:
http://www.tem.fi/ajankohtaista/julkaisut/yhdessa_tekeminen_tuottaa_tuloksia_-_nuorisotakuun_tutkimuksellisen_tuen_loppuraportti.98033.xhtml

torstai 19. kesäkuuta 2014

Uraohjaamon kesäkuulumisia

Juhannus ja lomakausi lähestyy mutta ennen sitä vielä tuore päivitys Uraohjaamon alkukesän tapahtumista. Hankkeen hyvä boogie on jatkunut esimerkiksi UraMatch-yritysvierailun merkeissä. Viimeisin vierailu tehtiin 11.6. Kuopioon Call Wavesille, jossa pääsimme tutustumaan vakuutusneuvottelijan työhön ja työntekijöiden rekrytointiin. Vierailulla työnantajan edustajat kertoivat, että tärkeintä työnteossa on oikeanlainen asenne ja halu toimia asiakaspalvelutehtävissä. Neuvottelijan työssä tarvitaan erilaisia atk-järjestelmiä, joten kyky oppia uusien ohjelmien käyttö ja tarkkuus ovat myös onnistumisen avaimia alalla. Uusien työntekijöiden tueksi yrityksessä järjestetään kattava perehdytys. Call Wavesin työntekijöiden koulutustausta vaihtelee insinööristä tradenomiin, joten työnhaussa kannattaa olla ennakkoluuloton. Kiitos Call Wavesille yrityksen esittelystä!

Toimiva nuorisotakuu Pohjois-Savossa – kehittämisosiossa kuntayhteistyössä laadittu toimintamalli kuntien monialaisille ohjaus- ja palveluverkostoille on tällä hetkellä taitossa. Toimintamalli liitteineen pyritään saamaan Pohjois-Savon ELY-keskuksen internetsivuille kesän aikana, josta se on kaikkien ladattavissa ja hyödynnettävissä. Vierailut maakunnan monialaisiin ohjaus- ja palveluverkostoihin toimintamallin tiimoilta on aloitettu ja niitä on sovittu aika lokakuulle asti.

Oppilaitosten valintatietoja on julkistettu kuluvalla viikolla ja useat nuoret ovatkin saaneet hyviä uutisia. Uraohjaamon nuorten ohjauspalvelu jää kesätauolle heinäkuun ajaksi mutta ohjaus jatkuu heti elokuun alusta alkaen. Ennen lomataukoa Uraohjaamosta saa apua esimerkiksi ammattikoulujen vapaiden opiskelupaikkojen hakemiseen. Ohjaajien yhteystiedot löytyvät näppärästi Facebookista osoitteesta https://www.facebook.com/uraohjaamo/info. Lomatauon jälkeen korkeakoulujen syksyn haku kolkuttelee jo ovella, joten elokuussa on luvassa erityisesti korkeakouluihin hakijoille suunnattua ohjausta.


Leppoisaa juhannusta kaikille nuorisotakuun toimijoille!

Uraohjaamo-tiimi
Pohjois-Savon ELY-keskus

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

UraMatch-yritysvierailun jälkitunnelmia

Järjestimme viime viikolla UraMatch-yritysvierailun Trust Kapital Groupin pääkonttoriin Kuopioon. Laskutuksen ja maksuvalvonnan palveluihin erikoistunut yhtiö on kasvanut viime vuosien aikana voimakkaasti ja saavuttanut aseman alan suurimpana kotimaisena toimijana. Kauppalehti palkitsikin yhtiön Itä- ja Keski-Suomen parhaana kasvuyrityksenä toukokuun alussa.

Trust Kapital Groupissa on paljon eri alojen osaajia, niinpä myös UraMatch-vierailujen kutsut suunnaattiin laajalle osaajajoukolle. Kutsuja välitettiin nuorille myynti-/asiakaspalvelu henkisille, koodaustaitoisille (IT) sekä taloushallinnon osaajille. Mukaan vierailulle tuli niin työttömiä työnhakijoita kuin myös opiskelijoita. Lisäksi kirjavaan joukkoomme liittyi myös edustajia Pohjois-Savon TE-toimistolta ja Cimson Oy:ltä. Näin toimialatietous yritykseltä kulkeutuu suoraan TE-toimistoon tiedoksi sekä Cimson Oy:n vetämiin nuorten työnhakuklubeihin.

UraMatch-yritysvierailun aikana kuulimme yrityksen kasvutarinasta. Lisäksi saimme suoraan työnantajan edustajilta vinkkejä työnhakuun. IT-osastolta korostettiin erityisesti sitä, ettei käytännön työtä välttämättä opita vain koulun penkiltä, vaan esimerkikset harrastukset voivat osoittautua ”kovaksi sanaksi” työtä haettaessa. Koulutusta kuitenkin arvostetaan ja se usein tukee osaamista. Myös persoona ja motivaatio nousivat keskustelussa esille. Kävimme myös läpi yksittäisiä asioita työnhakuasiakirjoihin ja niiden lähettämiseen liittyen. Vinkki! Jos lähetät hakemuksen sähköpostilla, kannattaa hakemus referoida jo tekstikenttään. Korjaa kirjoitusvirheet ja yhdyssanat. Nämä voivat olla merkittävässä roolissa haettaessa tarkkuutta vaativiin tehtäviin

Jälleen kerran vierailu osoitti, että kohtaamiset yritysten ja nuorten osaajien välillä kannattavat. Vierailujen järjestäminen ei vie paljon resursseja. Mutta kuten alla olevista palautteista voi päätellä, tarjoaa vierailu aina jotain uutta.

”Yrityksen toimintojen laajuus yllätti. Perinnän ja tilitoimiston lisäksi myös tietotekninen puoli vaikutti olevan merkittävä osuus toiminnasta. Töiden hakemiseen tuli hyviä neuvoja suoraan käytännön "kentältä", jotka poikkeavat työhaun etiketeistä.”

”Mielestäni tilaisuus kokonaisuutena oli kiinnostava. Opin lisää vinkkejä hyvään työnhakuun. Tilaisuudessa tuli paljon esille hyviä vinkkejä, joita työnantajat arvostava.”

Kiitos vielä kerran Trust Kapitalille lämpimästä vastaanotosta sekä kaikille osallistujista mielenkiintoisesta keskustelusta!

UraMatch-terveisin,
Suvi Pesonen, suunnittelija
Uraohjaamo-hanke (ESR)
Pohjois-Savon ELY-keskus

P.S. Seuraavan UraMatch-yritysvierailun kohteena on Call Waves Solutions Finland Oy. Vierailu järjestetään keskiviikkona 11.6.2014 klo.13.00 Kuopion toimipisteessä. Tervetuloa mukaan!Ilmoittautumiset etukäteen. Lisätietoja löytyy muun muassa Facebook-sivuiltamme www.facebook.com/uramatch tai allekirjoittaneelta.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Nuorisotakuun uutiskirje

Pohjois-Savon ELY-keskus on laatinut temaattisen uutiskirjeen nuorisotakuusta. Uutiskirjeessä tuodaan esille nuorisotakuun toteutumista, tilastotietoutta ja hankekuulumisia alueelta. Pääset lukemaan uutiskirjeen ja sen liitteenä olevat tiedostot sivupalkin linkistä.

Osana uutiskirjettä on tarkasteltu vuoden aikana tapahtunutta kehitystä. Pohjois-Savossa nuorten työttömyysjaksot on saatu pysymään lyhyinä ja kehitys on ollut positiivista viimeisen vuoden aikana (4/2013-3/2014). Tällä tarkastelujaksolla alle 25 -vuotiaiden työttömyys pitkittyi yli kolmen kuukauden keskimäärin 16 prosentilla. Vastaavasti vastavalmistuneiden 25–29-vuotiaiden työttömyys pitkittyi yli kolmen kuukauden keskimäärin 23 prosentilla. Nuorten työttömien määrä on myös laskenut alkuvuodesta 2014. Pohjois-Savossa oli maaliskuussa nuorisotakuun piiriin kuuluvia alle 30-vuotiaita työttömiä 1860 henkilöä, mikä on 189 henkilöä vähemmän kuin tammikuussa. Vastaava luku vuoden 2013 maaliskuussa oli 1905.
Maakunnassa 644 nuorta aloitti työuransa Sanssikortin avulla reilun vuoden sisällä (4/2013-3/2014). Merkittävää on, että yrityksiin palkkatuella palkattujen nuorten osuus on ollut kasvussa. Huhtikuussa 2014 jopa 46.1 % palkkatuella työllistyneistä työllistyi yrityksiin. Kasvu kertoo siitä, että yritykset hyödyntävät nuoren palkkaamiseen tarjottavaa tukea entistä enemmän, mikä on hienoa. Palkkatukeen oikeuttavia Sanssikortteja on jaettu reilussa vuodessa 2842 kappaletta. Myös työkokeilu on kasvattanut suosiotaan pohjoissavolaisten nuorten keskuudessa.

Kesäisin tunnelmin,
Anne Heinonen, suunnittelija
Uraohjaamo- hanke (ESR)
Pohjois-Savon ELY-keskus

PS. Pohjois-Savon ELY-keskus ja TE-toimisto tekevät tiivistä ja avointa yhteistyötä nuorisotakuun tiimoilta kuten blogissakin on tuotu aika ajoin ilmi. Muun muassa tänään, kun Etelä-Savon TE-toimisto vieraili Pohjois-Savon TE-toimistossa, olimme ELYstä mukana menossa. Kiitos TE-toimiston johtaja Pasi Patrikaiselle tilaisuuteen mukaan kutsumisesta!  Vierailun kantava teema oli nuorisotakuun toimeenpano ja toteutus Pohjois-Savossa, joten ohjelman sisältö oli helppo jaotella. Pasi Patrikainen ja ELY-keskuksen yksikkömme päällikkö Kirsi Vainikainen avasivat tilaisuuden toivottamalla vieraat tervetulleiksi. Tämän jälkeen allekirjoittanut kertoi Pohjois-Savon nuorisotakuun toimeenpanosta, kuluneesta vuodesta ja yhteistyöstä sekä Uraohjaamo-hankkeen kehittämisosiosta. Tiina Pursiainen jatkoi Uraohjaamo-hankkeen ohjaustoiminnan esittelyllä ja Suvi Happonen esitteli nuorisotakuun toteutusta Pohjois-Savon TE-toimistossa. Yhteistyössä on voimaa ja iloa, kiitos siitä itse kullekin.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Tapahtumavinkki: Tulevaisuuspaja tarkastelee nuorisotakuun ensimmäistä vuotta – seuraa tilaisuutta verkossa

Nuorisotakuun ensimmäistä vuotta käsitellään Helsingin messukeskuksessa järjestettävässä tulevaisuuspajassa 14.–15.5.2014. Nuorisotakuun tulevaisuuspajan tavoitteena on luoda katse ei vain tulevaisuuteen, vaan myös jo toteutuneeseen ja pohtia, miten ensimmäinen vuosi meni ja miten voisi mennä vielä paremmin. Seminaarissa vaihdetaan kokemuksia ja käytäntöjä eri puolelta maata tulevien, nuorten palveluiden parissa toimiville ammattilaisten kesken. Luonnollisesti myös Pohjois-Savosta on menossa paikan päälle osallistujia.

Ensimmäinen päivä keskittyy työ- ja elinkeinoministeriön Kuntoutussäätiöltä tilaaman nuorisotakuun ensimmäisen toimeenpanovuoden seurannan ja arvioinnin tuloksiin. Seminaarissa käydään läpi osana tutkimustyötä kehitetyt nuorten tilannetta seuraavat indikaattorit.

Toisena päivänä tavoitteena on tutkimustiedon ja hyvien käytäntöjen pohjalta ideoida yhdessä nuorisotakuuseen liittyvän yhteistyön kehittämistä.

Seminaarin ohjelma löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta: http://www.kuntoutussaatio.fi/files/1567/tulevaisuuspaja.pdf

Menikö ilmoittautuminen ohi? Ei hätää! Kiinnostuneet voivat seurata seminaaria myös verkossa osoitteessa http://wms.magneetto.com/tem/2014_0514_nuorisotakuu/view

Keskusteluun voi myös osallistua sosiaalisessa mediassa #nytpaja

Terveisin,
Suvi Pesonen, suunnittelija
Uraohjaamo-hanke (ESR)
Pohjois-Savon ELY-keskus

maanantai 5. toukokuuta 2014

Hyvä boogie!

Opetusministerin valtiosihteeri Pilvi Torsti:

”Tilastoja lukiessa huomio kiinnittyy myös yhteen maakuntaan, Pohjois-Savoon, jossa kaikki mittarit nuorten työllisyyden osalta ovat plussalla. En tunne aluetta tarkemmin, mutta käsitykseni on se, että juuri Pohjois-Savossa on systemaattisesti rakennettu kuntien ja alueiden verkostoja, joissa nuorisotakuun toteuttamista yhdessä miettivät ja ajavat kaikki mahdolliset tahot kunnista työnantajiin ja TE-toimistoihin. On siis luotu hallintoja ja palveluita yhdistäviä ja kokonaisuuden hahmottamista tavoittelevia toimintatapoja ja ryhdytty hommiin. Kuulostaa yksinkertaiselta ja voi sitä myös olla, jos näin päätetään. Tähän suuntaan näkisin mieluusti nuorisotakuun toteutuksen etenevän koko Suomessa. Käytännössä ei vaadita kuin aloitteellinen toimija kunnasta tai TE-hallinnosta, joka kokoaa nuorisotakuuporukan säännöllisesti kokoon arvioimaan alueen nuorten tilannetta. Tällaisista yhteistapaamisista tuppaa aina syntymaan hyvää.” (Torsti, Pilvi 2014;116)*


Pilvi Torstille kiitokset Pohjois-Savon ja toimiemme esille nostamisesta. Loppukevät on startannut tässä hankeosiossa hyvällä tohinalla monialaisia verkostovierailuja, ohjaustyötä tekevien koulutuspäiviä, workshopeja, seminaareja ja muita mielenkiintoisia tapaamisia sisältöineen suunnitellen. Lisäksi maakunnalliseen toimintamalliin on jotain pieniä muokkauksia tehty matkan varrella hyvistä huomioista (etsivä nuorisotyö), kiitokset kommenteista mm. Iisalmeen Annalle ja Suville. Suunnitelmissa on myös koota yksikössämme yhteistyössä Elyn temaattinen uutiskirje nuorisotakuusta toukokuun loppupuolella. Parin kuukauden sisällä on luvassa myös vierailijoita ja videovierailuja toisilta ELY-alueilta Pohjois-Savon ELYyn nuorisotakuun toteutukseen liittyen, jolloin käydään läpi mitä erilaisia toimenpiteitä ja asioita on reilussa vuodessa eri puolilla ja eri toimijoiden tahosta tehty nuorisotakuun edistämiseksi.

Ja hei, pientä haastetta ilmaan: ilmianna meille hyvä nuorisotakuuteko/tekijä/käytäntö tai kerro omista oivalluksista/hyvistä teoista nuorisotakuun hengessä ja heitä haaste eteenpäin kauttamme! Kokoamme palat yhteen ja esittelemme toimintaa/toimijoita myös muille. Laitetaan hyvä kiertämään! Voit laittaa viestiä suoraan minulle: anne.heinonen@ely-keskus.fi tai pohjoissavon.nuorisotakuu@gmail.com


Ilon kautta, Ihanaa ja toivottavasti kohta lämpöisempää alkanutta toukokuuta,

Anne Heinonen, suunnittelija
Uraohjaamo-hanke (ESR)
Pohjois-Savon ELY-keskus


*Pohjois-Savon nuorisotakuun toteuttamisen tulokset on huomioitu nuorisotutkimusseuran Nuorisotakuun arki ja politiikka- julkaisussa (toim. Gretschel, Paakkunainen, Souto & Suurpää 2014). Nuorisotakuun arki ja politiikka – julkaisu kokonaisuudessaan:

http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/nuorisotakuun_arki_ja_politiikka.pdf

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kolin kuulumisia

Osallistuin 10.-11.4.2014 Kolilla järjestettyyn Avoimesti ammattiin, joustavasti työelämään -seminaariin. Seminaarin aiheena oli avoin ammattiopisto ja ohjaamotoiminta, joita on toteutettu Suomessa Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa ja pääkaupunkiseudulla. Avoin ammattiopiston käytännön toteutus on erilainen eri paikkakunnilla mutta eri toimintatapoja yhdistää joustavuus, yksilöllisyys ja hyvä ohjausverkosto. Tavoitteena on kehittää ja tarjota matalan kynnyksen koulutustarjontaa ja tarjota nuorelle tukea opintojen suorittamiseen. Käytännössä tämä toteutetaan esimerkiksi ammatilliseen koulutuksen valmentavan jakson, laajennetun työssäoppimisen tai työvaltaisen oppimisen avulla. Avoimen ammattiopiston tuoma joustavuus mahdollistaa myös sen, että perustutkintoa opiskelevat nuoret voivat halutessaan opiskella normaalia nopeammassa tahdissa.

Haasteena avoimen ammattiopiston toiminnassa koettiin yhteisesti mukana olevien nuorten toimeentuloon liittyvät ongelmat. Räätälöidyt ratkaisut edellyttävät usein koko elämäntilanteen arviointia ja yhteistyössä rakennettuja ratkaisuja, niin myös toimeentulon osalta. Eri paikkakuntien kokemusten mukaan ongelmiin oli pystytty löytämään ratkaisuja eri toimijoiden välisellä tiiviillä yhteistyöllä.

Avoimeen ammattiopistoon liittyy myös Ohjaamon toiminta, joka tarjoaa matalan kynnyksen ohjausta ja tukea koulutukseen pääsemiseksi. Paikkakunnasta riippuen toiminta on suunnattu joko nuorille tai kaikille koulutuksesta kiinnostuneille iästä riippumatta. Ohjaamo tarjoaa esimerkiksi uraohjausta ja ammatillisia tutustumisjaksoja. Toiminta ja kohderyhmä muistuttaakin paljon meille tutumman Uraohjaamon toimintaa.

Seminaarin ohjelma oli monipuolinen ja pääsimme pohtimaan myös käytännön ohjaustyötä. Mikael Leiman korosti puheenvuorossaan erityisesti sitä, että ohjauksessa on tärkeää tunnistaa toimintaan vaikuttuvat todelliset ongelmat niin sanotun ilmiongelman taustalla. Koulukielteisyyden taustalla voi olla useita erilaisia tekijöitä ja niihin on päästävä käsiksi ennen kuin voidaan lähteä ohjaamaan asiakasta kohti koulutusta.

Iloista vappua!

Tiina Pursiainen, suunnittelija
Uraohjaamo-hanke (ESR)
Pohjois-Savon ELY-keskus

perjantai 25. huhtikuuta 2014

UraMatch valtasi Technopoliksen

Kuopion Technopolis kasvaa ja laajenee kovaa vauhtia. Tilat ovat täynnä kasvavia pk-yrityksiä, joilla on tarvetta osaajille. Technopoliksen tiloista löytyy myös opiskelijoita, sillä sekä Savonia-ammattikorkeakoululla että Itä-Suomen yliopistolla on käytössään tiloja samassa rakennuksessa. Voidaan siis puhua paikasta, joka on kaikkiaan erittäin dynaaminen ja näin nuorisotakuuta edistävän hankkeen kannaltakin erittäin mielenkiintoinen. Ei siis lienee yllätys, että päädyimme järjestämään viimeisimmän UraMatch-tapahtuman Technopoliksella.

Järjestimme keskiviikkona 23.4. UraMatch-tapahtuman Microkadulla Savonian ja Technopoliksen aulatilojen väliin tavoitteenamme koota yhteen eri toimijoita, tarjota työnhakuvinkkejä nuorille sekä lisätä työnantajien tietoisuutta rekrytointia tukevista palveluista. Mukana tapahtumassa olivat Pohjois-Savon TE-toimisto, Savonia-ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Aducate, Eures –Töihin Eurooppaan, Opiskelijatöihin.fi, VMP, Barona IT, Saranen Consulting sekä Akavan Erityisalat.

Kiitos Technopoliksen, saimme toimitettua yrityksille suoraan kutsuja. Ammattikorkeakoulu, yliopisto ja TE-toimisto tarjosivat puolestaan meille kanavat tavoittaa nuoria. Vaikka viestintään panostettiin, on pakko myöntää, että yritysten osallistuminen olisi voinut olla korkeampi. Jatkossa pitääkin miettiä entistä tarkemmin, miten saamme houkuteltua yrityksiä paikalle. Positiivista oli kuitenkin se, että TE-toimisto sai sovittua yritysvierailuja paikalle käyneiden yritysten kanssa. Lisäksi jututtamiltani nuorilta tuli hyvää palautetta, ei vain herkullisten munkkien takia, vaan yleensäkin siitä, että järjestämme heille tapahtumia.

Tapahtuma tarjosi meille erinomaisen mahdollisuuden jututtaa nuoria työllisyysasioista. Samalla pystyimme esittelemään heille hankeosiotamme sekä cv-nettiä, josta jaossa oli mainosmateriaalia. Iloksemme tapahtumamainonta oli tavoittanut monen nuoren, sillä CV-klinikalla oli nyt väkeä koko päivän. Klinikalla kävi niin opiskelijoita kuin myös työttömiä nuoria. Toivottavasti vinkeistä oli apua ja työnhaku tuottaa tulosta!

Tässä vielä uuden UraMatch-ilmeen mukainen posteri nuorille. Eikös olekin aika herkullisen näköinen tapahtumamainos? :)


Kiitos vielä kerran osallistujille panoksestanne tärkeän asian puolesta!


UraMatch-terveisin,

Suvi Pesonen, suunnittelija
Uraohjaamo- hanke (ESR)
Pohjois-Savon ELY-keskus

P.S. Kannattaa tsekata tuorein Savon Yrittäjien lehti (4/2014). Sivulta 9 löytyy pari (toivottavasti) tutun näköistä kasvoa sekä tietoa UraMatch-konseptista. Lehden näköisversio löytyy osoitteesta http://nakoislehti.savonyrittajalehti.fi/upload/papers/pdf/1403.pdf

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pohjois-Savon ELY-keskus ja TE-toimisto jalkautuivat nuorisotakuun merkeissä

Pohjois-Savon ELY-keskuksen ylijohtaja Kari Virranta ja Pohjois-Savon TE-toimiston johtaja Pasi Patrikainen jalkautuivat huhtikuussa yhdessä muutamien muiden virkamiesten kanssa Iisalmeen, Varkauteen ja Kuopioon kannustamaan nuorisotakuun toimeenpanoa eri puolilla maakuntaa. Tämä ”kirikierros” oli toisinto vuosi sitten toteutetusta kierroksesta, jolloin nuorisotakuu oli vielä aivan uusia asia ja silloin haluttiin kannustaa sen käyntiin saattamista.

Nyt kun on kulunut reilu vuosi nuorisotakuun voimaantulosta, kierroksen tarkoitus oli kertoa miten maakunnassa on valtakunnallisesti vertaillen onnistuttu sekä kuulla eri toimijoilta siitä, millaisia suunnitelmia eri kunnissa ja seuduilla on tälle vuodelle. Paikalle oli kutsuttu mm. monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojen edustajia, kuntajohtajia, luottamushenkilöitä kunnallisesta päätöksenteosta, yrittäjäyhdistysten edustajia sekä tiedotusvälineiden edustajia. Osanotto oli runsasta ja keskustelu osoitti, että nuorisotakuu on otettu Pohjois-Savossa tosissaan, ja tuloksethan ovat sen mukaisia. Monilla työ- ja elinkeinohallinnon kuukausittain seuraamilla mittareilla Pohjois-Savossa on onnistuttu erittäin hyvin nuorten koulutukseen ja työhön pääsemistä edistävissä toimissa. Nämä hyvät tulokset ensimmäisenä toteutusvuonna kertovat siitä, että kaikki nuorten parissa työskentelevät ovat lähteneet innokkaasti yhteistyöhön nuorten koulutukseen pääsyn ja työllistymisen edistämiseksi.

Tilaisuuksissa nousi erityisen hyvänä asiana se, että nuorille on löytynyt erilaisia työllistymistä edistäviä palveluja määrältään riittävästi ja myös nopeasti. Suurin huolenaihe tuntui edelleen olevan se, että koulutustasosta riippumatta nuorten on vaikea päästä töihin yrityksiin oman maakunnan alueella. Todettiin, että huolimatta yhteisistä onnistumisista ensimmäisenä vuonna, työtä nuorten työllistymisen eteen on jatkettava entistä pontevammin.

Tässä linkki Savon Sanomien kirjoitukseen nuorisotakuusta:
http://www.savonsanomat.fi/savo/nuorisotakuun-mallioppilas-pohjois-savo-auttaa-korkeakoulutettuja/1798368


Nuorisotakuun hengessä

Kirsi Vainikainen
Yksikön päällikkö
Pohjois-Savon ELY-keskus

torstai 17. huhtikuuta 2014

Allianssiristeilyn antia

Osallistuimme 15–16.4 Uraohjaamosta Suomen Nuorisoyhteistyö- Allianssi ry:n risteilylle, jonka ohjelma nivoutui Allianssin vuoden 2014 painopistealueisiin. Nämä painopistealueet ovat ennaltaehkäisevä nuorisotyö, järjestötoiminnan vahvistaminen, eurovaalit ja nuorten osallisuus. Nämä ovat myös erittäin tärkeitä teemoja nuorisotakuun toteuttamisessa ja edistämisessä. Seminaariohjelmassa oli paljon nuorisotakuuseen liittyvää asiaa ja konkreettisia esimerkkejä, joka sai meidät innostumaan osallistumaan tähän isoon nuorisotoimialan tapahtumaan.

Ohjelmakokonaisuus oli mielenkiintoinen ja kattava. Avajaisseminaarin puheenvuoroissa korostui elämänpolun rakentamisen erilaiset todellisuudet ja mahdollisuudet eri sukupolvien välillä. Risteilyohjelman annista meille jäi erityisesti mieleen Helsingin kaupungin liikuntaviraston esimerkki nuorisotakuun edistämisestä ja nuorten hyvinvoinnin lisäämisestä: Erillismäärärahalla vuosien 2013–2016 aikana toteutettavan NYT-hankkeen kohderyhmä on 17–29-vuotiaat työttömät helsinkiläiset. Tavoitteena hankkeessa on edistää nuorten toiminta- ja työkykyä lisäävää liikuntaa, edistää koulukuntoisuutta ja liikunnallisuutta elämäntapana sekä tukea liikunnanalan koulutus- ja urapolkuja. Hieno esimerkki siitä, kuinka liikunta ja sen positiivinen vaikutus ihmisten hyvinvoinnille on kytketty osaksi nuorisotakuun toteuttamista. Voit lukea lisää hankkeesta mm. täältä: www.hel.fi/hki/Liv/fi/Ohjattu+liikunta/NYT-hanke

Peruskoulu päätökseen – mEnOliPPu-hanke esiteltiin myös risteilyllä. Hankeen toteuttajana toimii Vantaan kaupunki ja sen tavoitteena on tarjota 17–25-vuotiaille vantaalaisille nuorille mahdollisuus suorittaa kesken jäänyt peruskoulu loppuun. Tavoitteiden saavuttamiseksi projektissa on tehty laajasti monialaista yhteistyötä kunnan eri toimialojen, pajojen sekä TE-toimiston kesken. Projektin tulokset ovat olleet hyviä ja toiminta vakinaistuu vuoden 2015 alusta. Lisätietoja hankkeesta löytyy Vantaan kaupungin sivuilta: www.vantaa.fi/fi/nuorille/_nuorten_tyopajatoiminta/peruskoulu_paatokseen_-_menolippu-hanke

Monella saralla mielestämme tärkeä ja merkityksellinen asia, nimittäin innostuminen, sai meidät Pauli Aalto-Setälän seminaariosuuden jälkeen innostumaan vielä entistä enemmän. On suotavaa olla innostunut, kiinnostunut ja riemuita asioista! Pauli Aalto-Setälän ajatukset innostumisen tärkeydestä niin ihmisille ja heidän hyvinvoinnilleen, työyhteisöille ja toimintojen eteenpäin viemisille oli inspiroiva. Innostuminen ja innostaminen saavat aikaan parhaimmillaan uusia avauksia ja toimintaa, oli kyse asiakastyöstä nuoren kanssa tai kehittämistyöstä esimerkiksi viranomaisten kesken. Me haluamme ja toivomme, että nuorisotakuu innostaa toimijoita myös jatkossa toimimaan aktiivisesti, yhteistyössä ja hyvää luoden.


Innostavaa ja aurinkoista pääsiäistä,

Anne Heinonen ja Tiina Pursiainen
Uraohjaamo-hanke (ESR)
Pohjois-Savon ELY-keskus

torstai 10. huhtikuuta 2014

Päivä monialaisille ohjaus- ja palveluverkostoille

Uraohjaamo- hanke järjesti 9.4.2014 pohjoissavolaisille nuorten monialaisille ohjaus- ja palveluverkostoille Takuulla verkostotyötä – koulutusseminaarin Kuopiossa. Koulutusseminaari oli osa Uraohjaamo-hankkeen tukea verkostoille nuorisotakuun paikallistason edistämisessä. Tilaisuus keräsi osallistujia yhdestätoista eri kunnasta ja neljästä eri organisaatiosta yhteensä 23 henkilöä. Kaiken kaikkiaan puhujineen meitä oli paikalla 27 nuorisotakuusta innostunutta ja kiinnostunutta. Kiitos vielä kerran kaikille osallistujille!

Pohjois-Savon TE-toimiston nuorisotakuukoordinaattori Suvi Happonen kertoi tuoreimmat kuulumiset nuorisotakuusta TE-toimistosta, ja kuulumiset olivat positiivisia kuten pohjoissavolainen trendi on ollutkin. Tämän jälkeen Anu Gretschel Nuorisotutkimusseurasta kertoi verkostojen ja ryhmien puheteoista sekä vaikuttavuudesta, joka alusti osallistujia mielenkiintoiseen ryhmätehtävään. Osallistujat jakaantuivat neljään ryhmään analysoimaan monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojen pöytäkirjoja ja sitä kautta miettimään, kuinka vaikuttavia verkostot olivat, millaista vuoropuhelua ne kävivät toisten ryhmien kanssa ja kuinka verkostot toteuttivat lakisääteisiä tehtäviään. Tämä tehtävä herätti hyvää keskustelua esimerkiksi tiedon vaihdosta eri ryhmittymien (asiakasrajapintatyötä tekevät, hallinnolliset ryhmittymät) välillä. Iltapäivällä Marja Heinistö Villinikkareista alusti osallistujia verkostotyöhön ja – kehittämiseen sekä paikallisten nuorten ohjaus- ja palveluverkoston toimijakentän hahmottamiseen. Osallistujat saivat loppupäivän aikana pohtia ryhmissä, millaisia avaintoimijoita, aktiivisia ja satunnaisia toimijoita juuri heidän monialaiseen ohjaus- ja palveluverkostoon kuuluu nuorisotakuun toteuttamisen ja edistämisen näkökulmasta sekä millaiset asiat ovat omassa verkostossa nyt juuri niitä ajankohtaisia ykkösjuttuja, joihin halutaan erityisesti panostaa.

Myös tämä päivä osaltaan osoitti, että yhteistyössä, vertaisoppimisessa ja yhdessä oivaltamisessa on voimaa. Sillä on merkitystä, että jaetaan kokemuksia, tietoa ja istutaan yhdessä miettimään asioita ja jatkoaskeleita. Päivä oli kokonaisuutena hyvä herätteleväkin taustoitus verkostotyöhön ja sen merkitykseen. Tästä on hyvä jatkaa edelleen jo olemassa olevaa hyvää yhteistyötä eri toimijoiden kesken nuorisotakuun toteutumisen edistämiseksi, mm. yhdessä kehitetyn maakunnallisen toimintamallin käytäntöön ottamisessa, paikallisesti sovellettavaksi ja juurrutettavaksi.



Suvi Happonen


Anu Gretschel





Iloa loppuviikkonne,

Anne Heinonen, suunnittelija
Uraohjaamo- hanke (ESR)
Pohjois-Savon ELY-keskus





torstai 3. huhtikuuta 2014

Tulevaisuuden osaajat vierailulla Pohjois-Savon ELY-keskuksessa

Järjestimme viime perjantaina opiskelijoille vierailun Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen, joka on meille Uraohjaamon suunnittelijoille erityisen tuttu paikka. :) Mutta näin ei ole asian laita kaikkien nuorten kohdalla.

Pohjois-Savon ELY-keskuksella on harjoittelupaikkoja auki eri alojen opiskelijoille. Päädyimmekin harjoittelupaikoista innostuneina järjestämään UraMatch-tutustumiskäynnin osoitteeseen Kallanranta 11. Lähetimme korkeakoulujen kautta kutsut vierailusta kiinnostuneille opiskelijoille. Lyhyessä ajassa ilmoittautuneita tuli parisenkymmentä, mikä oli sopiva määrä tilaakin ajatellen.

Kahvikupposen ja rennon keskustelun ääressä ELY-keskuksen toimintaa ja eri toimijoita tehtiin tutuksi. Samalla opiskelijat saivat hyviä vinkkejä yleensäkin työnhakuun liittyen. Hakemukseen tulee laittaa heti alkuun kohdistetut perustelut siitä, miksi hakee juuri kyseistä paikkaa. Töitä kannattaa myös hakea laaja-alaisesti. Mikä on tarkalleen ”oman alan” harjoittelupaikka, sekin on hyvä selvittää etukäteen oppilaitoksen kautta.

Osallistujien palaute vierailun jälkeen lämmitti mieltä, sillä emme tietystikään järjestä tapahtumia järjestämisen ilosta, vaan toivomme niiden auttavan nuoria osaajia eteenpäin työnhaussa. Yritysvierailujen tarkoituksena on lisätä nuorten tietoisuutta eri työmahdollisuuksista ja tutustua eri toimijoihin. Samalla nuoria voidaan motivoida ja innostaa työnhakuun. Palautekyselyn perusteella tavoitteissa onnistuttiin Pohjois-Savon ELY-keskuksen vierailulla erinomaisesti. Nuorilta tuli muun muassa seuraavanlaisia kommentteja vierailun jälkeen:

"Erityisen antoisaa oli kuulla tarkemmin ELY-keskuksesta ja sen eri yksiköiden toiminnasta. ELY-keskuksella on paljon sellaistakin toimintaa, josta en aiemmin ole tiennyt.”

"Tapahtuma oli erittäin hyödyllinen ja kivasti toteutettu. Hienoa, että opiskelijat ja työnantajat tuodaan tällä tavoin yhteen. Työrehvien jälkeen lähdin työhakuun aivan uudella innolla!”


Lämmin kiitos kaikille osallistuneille - niin nuorille kuin myös vähän vanhemmille tekijöille!


Aurinkoisin terveisin,

Suvi Pesonen & Timo Soininen
Uraohjaamo-hankkeen suunnittelijat
Pohjois-Savon ELY-keskus


P.S. Tiedätkö jonkun yrityksen, joka on rekrytoimassa uutta, innostunutta työvoimaa tai on muuten kiinnostunut esittelemään yrityksensä toimintaa tulevaisuuden huippuosaajille. Jos tiedät niin, vinkkaa siitä meillekin! Järjestämme UraMatch-yritysvierailuja eri toimialojen yrityksiin säännöllisesti (noin 1 krt/kk).