tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kolin kuulumisia

Osallistuin 10.-11.4.2014 Kolilla järjestettyyn Avoimesti ammattiin, joustavasti työelämään -seminaariin. Seminaarin aiheena oli avoin ammattiopisto ja ohjaamotoiminta, joita on toteutettu Suomessa Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa ja pääkaupunkiseudulla. Avoin ammattiopiston käytännön toteutus on erilainen eri paikkakunnilla mutta eri toimintatapoja yhdistää joustavuus, yksilöllisyys ja hyvä ohjausverkosto. Tavoitteena on kehittää ja tarjota matalan kynnyksen koulutustarjontaa ja tarjota nuorelle tukea opintojen suorittamiseen. Käytännössä tämä toteutetaan esimerkiksi ammatilliseen koulutuksen valmentavan jakson, laajennetun työssäoppimisen tai työvaltaisen oppimisen avulla. Avoimen ammattiopiston tuoma joustavuus mahdollistaa myös sen, että perustutkintoa opiskelevat nuoret voivat halutessaan opiskella normaalia nopeammassa tahdissa.

Haasteena avoimen ammattiopiston toiminnassa koettiin yhteisesti mukana olevien nuorten toimeentuloon liittyvät ongelmat. Räätälöidyt ratkaisut edellyttävät usein koko elämäntilanteen arviointia ja yhteistyössä rakennettuja ratkaisuja, niin myös toimeentulon osalta. Eri paikkakuntien kokemusten mukaan ongelmiin oli pystytty löytämään ratkaisuja eri toimijoiden välisellä tiiviillä yhteistyöllä.

Avoimeen ammattiopistoon liittyy myös Ohjaamon toiminta, joka tarjoaa matalan kynnyksen ohjausta ja tukea koulutukseen pääsemiseksi. Paikkakunnasta riippuen toiminta on suunnattu joko nuorille tai kaikille koulutuksesta kiinnostuneille iästä riippumatta. Ohjaamo tarjoaa esimerkiksi uraohjausta ja ammatillisia tutustumisjaksoja. Toiminta ja kohderyhmä muistuttaakin paljon meille tutumman Uraohjaamon toimintaa.

Seminaarin ohjelma oli monipuolinen ja pääsimme pohtimaan myös käytännön ohjaustyötä. Mikael Leiman korosti puheenvuorossaan erityisesti sitä, että ohjauksessa on tärkeää tunnistaa toimintaan vaikuttuvat todelliset ongelmat niin sanotun ilmiongelman taustalla. Koulukielteisyyden taustalla voi olla useita erilaisia tekijöitä ja niihin on päästävä käsiksi ennen kuin voidaan lähteä ohjaamaan asiakasta kohti koulutusta.

Iloista vappua!

Tiina Pursiainen, suunnittelija
Uraohjaamo-hanke (ESR)
Pohjois-Savon ELY-keskus

perjantai 25. huhtikuuta 2014

UraMatch valtasi Technopoliksen

Kuopion Technopolis kasvaa ja laajenee kovaa vauhtia. Tilat ovat täynnä kasvavia pk-yrityksiä, joilla on tarvetta osaajille. Technopoliksen tiloista löytyy myös opiskelijoita, sillä sekä Savonia-ammattikorkeakoululla että Itä-Suomen yliopistolla on käytössään tiloja samassa rakennuksessa. Voidaan siis puhua paikasta, joka on kaikkiaan erittäin dynaaminen ja näin nuorisotakuuta edistävän hankkeen kannaltakin erittäin mielenkiintoinen. Ei siis lienee yllätys, että päädyimme järjestämään viimeisimmän UraMatch-tapahtuman Technopoliksella.

Järjestimme keskiviikkona 23.4. UraMatch-tapahtuman Microkadulla Savonian ja Technopoliksen aulatilojen väliin tavoitteenamme koota yhteen eri toimijoita, tarjota työnhakuvinkkejä nuorille sekä lisätä työnantajien tietoisuutta rekrytointia tukevista palveluista. Mukana tapahtumassa olivat Pohjois-Savon TE-toimisto, Savonia-ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Aducate, Eures –Töihin Eurooppaan, Opiskelijatöihin.fi, VMP, Barona IT, Saranen Consulting sekä Akavan Erityisalat.

Kiitos Technopoliksen, saimme toimitettua yrityksille suoraan kutsuja. Ammattikorkeakoulu, yliopisto ja TE-toimisto tarjosivat puolestaan meille kanavat tavoittaa nuoria. Vaikka viestintään panostettiin, on pakko myöntää, että yritysten osallistuminen olisi voinut olla korkeampi. Jatkossa pitääkin miettiä entistä tarkemmin, miten saamme houkuteltua yrityksiä paikalle. Positiivista oli kuitenkin se, että TE-toimisto sai sovittua yritysvierailuja paikalle käyneiden yritysten kanssa. Lisäksi jututtamiltani nuorilta tuli hyvää palautetta, ei vain herkullisten munkkien takia, vaan yleensäkin siitä, että järjestämme heille tapahtumia.

Tapahtuma tarjosi meille erinomaisen mahdollisuuden jututtaa nuoria työllisyysasioista. Samalla pystyimme esittelemään heille hankeosiotamme sekä cv-nettiä, josta jaossa oli mainosmateriaalia. Iloksemme tapahtumamainonta oli tavoittanut monen nuoren, sillä CV-klinikalla oli nyt väkeä koko päivän. Klinikalla kävi niin opiskelijoita kuin myös työttömiä nuoria. Toivottavasti vinkeistä oli apua ja työnhaku tuottaa tulosta!

Tässä vielä uuden UraMatch-ilmeen mukainen posteri nuorille. Eikös olekin aika herkullisen näköinen tapahtumamainos? :)


Kiitos vielä kerran osallistujille panoksestanne tärkeän asian puolesta!


UraMatch-terveisin,

Suvi Pesonen, suunnittelija
Uraohjaamo- hanke (ESR)
Pohjois-Savon ELY-keskus

P.S. Kannattaa tsekata tuorein Savon Yrittäjien lehti (4/2014). Sivulta 9 löytyy pari (toivottavasti) tutun näköistä kasvoa sekä tietoa UraMatch-konseptista. Lehden näköisversio löytyy osoitteesta http://nakoislehti.savonyrittajalehti.fi/upload/papers/pdf/1403.pdf

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pohjois-Savon ELY-keskus ja TE-toimisto jalkautuivat nuorisotakuun merkeissä

Pohjois-Savon ELY-keskuksen ylijohtaja Kari Virranta ja Pohjois-Savon TE-toimiston johtaja Pasi Patrikainen jalkautuivat huhtikuussa yhdessä muutamien muiden virkamiesten kanssa Iisalmeen, Varkauteen ja Kuopioon kannustamaan nuorisotakuun toimeenpanoa eri puolilla maakuntaa. Tämä ”kirikierros” oli toisinto vuosi sitten toteutetusta kierroksesta, jolloin nuorisotakuu oli vielä aivan uusia asia ja silloin haluttiin kannustaa sen käyntiin saattamista.

Nyt kun on kulunut reilu vuosi nuorisotakuun voimaantulosta, kierroksen tarkoitus oli kertoa miten maakunnassa on valtakunnallisesti vertaillen onnistuttu sekä kuulla eri toimijoilta siitä, millaisia suunnitelmia eri kunnissa ja seuduilla on tälle vuodelle. Paikalle oli kutsuttu mm. monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojen edustajia, kuntajohtajia, luottamushenkilöitä kunnallisesta päätöksenteosta, yrittäjäyhdistysten edustajia sekä tiedotusvälineiden edustajia. Osanotto oli runsasta ja keskustelu osoitti, että nuorisotakuu on otettu Pohjois-Savossa tosissaan, ja tuloksethan ovat sen mukaisia. Monilla työ- ja elinkeinohallinnon kuukausittain seuraamilla mittareilla Pohjois-Savossa on onnistuttu erittäin hyvin nuorten koulutukseen ja työhön pääsemistä edistävissä toimissa. Nämä hyvät tulokset ensimmäisenä toteutusvuonna kertovat siitä, että kaikki nuorten parissa työskentelevät ovat lähteneet innokkaasti yhteistyöhön nuorten koulutukseen pääsyn ja työllistymisen edistämiseksi.

Tilaisuuksissa nousi erityisen hyvänä asiana se, että nuorille on löytynyt erilaisia työllistymistä edistäviä palveluja määrältään riittävästi ja myös nopeasti. Suurin huolenaihe tuntui edelleen olevan se, että koulutustasosta riippumatta nuorten on vaikea päästä töihin yrityksiin oman maakunnan alueella. Todettiin, että huolimatta yhteisistä onnistumisista ensimmäisenä vuonna, työtä nuorten työllistymisen eteen on jatkettava entistä pontevammin.

Tässä linkki Savon Sanomien kirjoitukseen nuorisotakuusta:
http://www.savonsanomat.fi/savo/nuorisotakuun-mallioppilas-pohjois-savo-auttaa-korkeakoulutettuja/1798368


Nuorisotakuun hengessä

Kirsi Vainikainen
Yksikön päällikkö
Pohjois-Savon ELY-keskus

torstai 17. huhtikuuta 2014

Allianssiristeilyn antia

Osallistuimme 15–16.4 Uraohjaamosta Suomen Nuorisoyhteistyö- Allianssi ry:n risteilylle, jonka ohjelma nivoutui Allianssin vuoden 2014 painopistealueisiin. Nämä painopistealueet ovat ennaltaehkäisevä nuorisotyö, järjestötoiminnan vahvistaminen, eurovaalit ja nuorten osallisuus. Nämä ovat myös erittäin tärkeitä teemoja nuorisotakuun toteuttamisessa ja edistämisessä. Seminaariohjelmassa oli paljon nuorisotakuuseen liittyvää asiaa ja konkreettisia esimerkkejä, joka sai meidät innostumaan osallistumaan tähän isoon nuorisotoimialan tapahtumaan.

Ohjelmakokonaisuus oli mielenkiintoinen ja kattava. Avajaisseminaarin puheenvuoroissa korostui elämänpolun rakentamisen erilaiset todellisuudet ja mahdollisuudet eri sukupolvien välillä. Risteilyohjelman annista meille jäi erityisesti mieleen Helsingin kaupungin liikuntaviraston esimerkki nuorisotakuun edistämisestä ja nuorten hyvinvoinnin lisäämisestä: Erillismäärärahalla vuosien 2013–2016 aikana toteutettavan NYT-hankkeen kohderyhmä on 17–29-vuotiaat työttömät helsinkiläiset. Tavoitteena hankkeessa on edistää nuorten toiminta- ja työkykyä lisäävää liikuntaa, edistää koulukuntoisuutta ja liikunnallisuutta elämäntapana sekä tukea liikunnanalan koulutus- ja urapolkuja. Hieno esimerkki siitä, kuinka liikunta ja sen positiivinen vaikutus ihmisten hyvinvoinnille on kytketty osaksi nuorisotakuun toteuttamista. Voit lukea lisää hankkeesta mm. täältä: www.hel.fi/hki/Liv/fi/Ohjattu+liikunta/NYT-hanke

Peruskoulu päätökseen – mEnOliPPu-hanke esiteltiin myös risteilyllä. Hankeen toteuttajana toimii Vantaan kaupunki ja sen tavoitteena on tarjota 17–25-vuotiaille vantaalaisille nuorille mahdollisuus suorittaa kesken jäänyt peruskoulu loppuun. Tavoitteiden saavuttamiseksi projektissa on tehty laajasti monialaista yhteistyötä kunnan eri toimialojen, pajojen sekä TE-toimiston kesken. Projektin tulokset ovat olleet hyviä ja toiminta vakinaistuu vuoden 2015 alusta. Lisätietoja hankkeesta löytyy Vantaan kaupungin sivuilta: www.vantaa.fi/fi/nuorille/_nuorten_tyopajatoiminta/peruskoulu_paatokseen_-_menolippu-hanke

Monella saralla mielestämme tärkeä ja merkityksellinen asia, nimittäin innostuminen, sai meidät Pauli Aalto-Setälän seminaariosuuden jälkeen innostumaan vielä entistä enemmän. On suotavaa olla innostunut, kiinnostunut ja riemuita asioista! Pauli Aalto-Setälän ajatukset innostumisen tärkeydestä niin ihmisille ja heidän hyvinvoinnilleen, työyhteisöille ja toimintojen eteenpäin viemisille oli inspiroiva. Innostuminen ja innostaminen saavat aikaan parhaimmillaan uusia avauksia ja toimintaa, oli kyse asiakastyöstä nuoren kanssa tai kehittämistyöstä esimerkiksi viranomaisten kesken. Me haluamme ja toivomme, että nuorisotakuu innostaa toimijoita myös jatkossa toimimaan aktiivisesti, yhteistyössä ja hyvää luoden.


Innostavaa ja aurinkoista pääsiäistä,

Anne Heinonen ja Tiina Pursiainen
Uraohjaamo-hanke (ESR)
Pohjois-Savon ELY-keskus

torstai 10. huhtikuuta 2014

Päivä monialaisille ohjaus- ja palveluverkostoille

Uraohjaamo- hanke järjesti 9.4.2014 pohjoissavolaisille nuorten monialaisille ohjaus- ja palveluverkostoille Takuulla verkostotyötä – koulutusseminaarin Kuopiossa. Koulutusseminaari oli osa Uraohjaamo-hankkeen tukea verkostoille nuorisotakuun paikallistason edistämisessä. Tilaisuus keräsi osallistujia yhdestätoista eri kunnasta ja neljästä eri organisaatiosta yhteensä 23 henkilöä. Kaiken kaikkiaan puhujineen meitä oli paikalla 27 nuorisotakuusta innostunutta ja kiinnostunutta. Kiitos vielä kerran kaikille osallistujille!

Pohjois-Savon TE-toimiston nuorisotakuukoordinaattori Suvi Happonen kertoi tuoreimmat kuulumiset nuorisotakuusta TE-toimistosta, ja kuulumiset olivat positiivisia kuten pohjoissavolainen trendi on ollutkin. Tämän jälkeen Anu Gretschel Nuorisotutkimusseurasta kertoi verkostojen ja ryhmien puheteoista sekä vaikuttavuudesta, joka alusti osallistujia mielenkiintoiseen ryhmätehtävään. Osallistujat jakaantuivat neljään ryhmään analysoimaan monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojen pöytäkirjoja ja sitä kautta miettimään, kuinka vaikuttavia verkostot olivat, millaista vuoropuhelua ne kävivät toisten ryhmien kanssa ja kuinka verkostot toteuttivat lakisääteisiä tehtäviään. Tämä tehtävä herätti hyvää keskustelua esimerkiksi tiedon vaihdosta eri ryhmittymien (asiakasrajapintatyötä tekevät, hallinnolliset ryhmittymät) välillä. Iltapäivällä Marja Heinistö Villinikkareista alusti osallistujia verkostotyöhön ja – kehittämiseen sekä paikallisten nuorten ohjaus- ja palveluverkoston toimijakentän hahmottamiseen. Osallistujat saivat loppupäivän aikana pohtia ryhmissä, millaisia avaintoimijoita, aktiivisia ja satunnaisia toimijoita juuri heidän monialaiseen ohjaus- ja palveluverkostoon kuuluu nuorisotakuun toteuttamisen ja edistämisen näkökulmasta sekä millaiset asiat ovat omassa verkostossa nyt juuri niitä ajankohtaisia ykkösjuttuja, joihin halutaan erityisesti panostaa.

Myös tämä päivä osaltaan osoitti, että yhteistyössä, vertaisoppimisessa ja yhdessä oivaltamisessa on voimaa. Sillä on merkitystä, että jaetaan kokemuksia, tietoa ja istutaan yhdessä miettimään asioita ja jatkoaskeleita. Päivä oli kokonaisuutena hyvä herätteleväkin taustoitus verkostotyöhön ja sen merkitykseen. Tästä on hyvä jatkaa edelleen jo olemassa olevaa hyvää yhteistyötä eri toimijoiden kesken nuorisotakuun toteutumisen edistämiseksi, mm. yhdessä kehitetyn maakunnallisen toimintamallin käytäntöön ottamisessa, paikallisesti sovellettavaksi ja juurrutettavaksi.



Suvi Happonen


Anu Gretschel





Iloa loppuviikkonne,

Anne Heinonen, suunnittelija
Uraohjaamo- hanke (ESR)
Pohjois-Savon ELY-keskus





torstai 3. huhtikuuta 2014

Tulevaisuuden osaajat vierailulla Pohjois-Savon ELY-keskuksessa

Järjestimme viime perjantaina opiskelijoille vierailun Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen, joka on meille Uraohjaamon suunnittelijoille erityisen tuttu paikka. :) Mutta näin ei ole asian laita kaikkien nuorten kohdalla.

Pohjois-Savon ELY-keskuksella on harjoittelupaikkoja auki eri alojen opiskelijoille. Päädyimmekin harjoittelupaikoista innostuneina järjestämään UraMatch-tutustumiskäynnin osoitteeseen Kallanranta 11. Lähetimme korkeakoulujen kautta kutsut vierailusta kiinnostuneille opiskelijoille. Lyhyessä ajassa ilmoittautuneita tuli parisenkymmentä, mikä oli sopiva määrä tilaakin ajatellen.

Kahvikupposen ja rennon keskustelun ääressä ELY-keskuksen toimintaa ja eri toimijoita tehtiin tutuksi. Samalla opiskelijat saivat hyviä vinkkejä yleensäkin työnhakuun liittyen. Hakemukseen tulee laittaa heti alkuun kohdistetut perustelut siitä, miksi hakee juuri kyseistä paikkaa. Töitä kannattaa myös hakea laaja-alaisesti. Mikä on tarkalleen ”oman alan” harjoittelupaikka, sekin on hyvä selvittää etukäteen oppilaitoksen kautta.

Osallistujien palaute vierailun jälkeen lämmitti mieltä, sillä emme tietystikään järjestä tapahtumia järjestämisen ilosta, vaan toivomme niiden auttavan nuoria osaajia eteenpäin työnhaussa. Yritysvierailujen tarkoituksena on lisätä nuorten tietoisuutta eri työmahdollisuuksista ja tutustua eri toimijoihin. Samalla nuoria voidaan motivoida ja innostaa työnhakuun. Palautekyselyn perusteella tavoitteissa onnistuttiin Pohjois-Savon ELY-keskuksen vierailulla erinomaisesti. Nuorilta tuli muun muassa seuraavanlaisia kommentteja vierailun jälkeen:

"Erityisen antoisaa oli kuulla tarkemmin ELY-keskuksesta ja sen eri yksiköiden toiminnasta. ELY-keskuksella on paljon sellaistakin toimintaa, josta en aiemmin ole tiennyt.”

"Tapahtuma oli erittäin hyödyllinen ja kivasti toteutettu. Hienoa, että opiskelijat ja työnantajat tuodaan tällä tavoin yhteen. Työrehvien jälkeen lähdin työhakuun aivan uudella innolla!”


Lämmin kiitos kaikille osallistuneille - niin nuorille kuin myös vähän vanhemmille tekijöille!


Aurinkoisin terveisin,

Suvi Pesonen & Timo Soininen
Uraohjaamo-hankkeen suunnittelijat
Pohjois-Savon ELY-keskus


P.S. Tiedätkö jonkun yrityksen, joka on rekrytoimassa uutta, innostunutta työvoimaa tai on muuten kiinnostunut esittelemään yrityksensä toimintaa tulevaisuuden huippuosaajille. Jos tiedät niin, vinkkaa siitä meillekin! Järjestämme UraMatch-yritysvierailuja eri toimialojen yrityksiin säännöllisesti (noin 1 krt/kk).

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Pop Up – tapahtuma keskellä kampusta

Mitä syntyy, kun koulun keskeisimmälle paikalle ilmestyy pari sataa uunituoretta munkkia, rekrytointialan ammattilaisia ja Uraohjaamo-hankkeen suunnittelijoita. No siitähän syntyy UraMatch Pop Up -kahvila, jonka menu on täynnä arvokkaita työnhakuvinkkejä!

Järjestimme ensimmäistä kertaa Pop Up -tapahtuman viime keskiviikkona 26. maaliskuuta Savonia-ammattikorkeakoulun kampuksella osoitteessa Opistotie 2. Valtasimme keskeisen paikan ruokalan vierestä, joten pistettämme oli vaikea ohittaa huomiotta. Mukana tapahtumassa olivat Pohjois-Savon TE-toimiston lisäksi Insinööriliitto sekä Opiskelijoiden työnhakupalvelu – opiskelijatöihin.fi. Valitettavasti Selekta Henkilöstöpalvelut Oy:n edustaja joutui perumaan osallistumisensa viime tipassa yllättävien muutosten johdosta.

Tapahtumassa mukana olleet asiantuntijat antoivat ajankohtaista tietoa työstä ja työnhausta, sekä uramahdollisuuksista. Kahvikupposen äärelle opiskelijat pystyivät myös päivittämään työhakemuksia huippukuntoon. Keskityimme siis tällä kertaa pääosin työnhakutaitojen kehittämiseen. Mutta jatkossa Pop Up – tapahtumiemme sisällöt voivat vaihdella nuorten tarpeiden mukaan.

Tapahtuma toimi hyvänä testauksena tuleville Pop Up -tapahtumillemme. Pientä hienosäätöä pitää vielä tehdä. Mutta kaiken kaikkiaan oli hienoa huomata, kuinka paljon kiinnostuneita opiskelijoita pisteemme keräsi. Samalla pääsimme jututtamaan heitä työllistymisasioista. Oli positiivista kuulla monelta opiskelijalta, että he ovat jo löytäneet kesätyöpaikan. Gallup-kyselymme perusteella useat heistä olivat saaneet työn suhteilla. Päivän jälkeen jäimmekin miettimään, miten käy niiden opiskelijoiden, joilla ei ole suhteita yrityksiin?

Kiitos vielä kerran Pohjois-Savon TE-toimistolle, Insinööriliitolle sekä Opiskelijoiden työnhakupalvelulle! Kiitokset avusta myös Kuopion Insinööriopiskelijat KINRA ry:n aktiiveille!

Innostunein terveisin,
Suvi Pesonen & Timo Soininen
Uraohjaamo-hankkeen suunnittelijat
Pohjois-Savon ELY-keskus

P.S. Järjestämme seuraavan UraMatch-tapahtuman Technopoliksella (Microkatu 1) keskiviikkona 23.4. Tapahtumasta on tulossa lisää tietoa piakkoin. Tervetuloa!