Kokemuksia kotisohvalta - näkemyksiä nuorisotakuusta

Osana harjoitteluani olen koostanut selvitystä pohjoissavolaisten nuorten tilanteesta liittyen nuorisotakuuseen ja sen toteutumiseen. Tilastotietoa selvityksessä on niin nuorten lukumäärästä, koulutuksesta ja opiskeluista kuin työttömyydestä ja etsivästä nuorisotyöstäkin. Vastaavanlainen raportti julkaistiin myös viime vuonna ja tavoitteena onkin tehdä julkaisusta jokavuotinen.

Loppukeväästä, juuri ennen harjoitteluni alkua, harrastefutista pelatessani onnistuin hajottamaan vasemman polveni. Reilu kolme viikkoa töissä kepeillä kinkattuani pääsin leikkaukseen ja sen myötä jäin harjoittelustani sairaslomalle. Väitän, että risan polveni ja sen korjaamisesta aiheutuneen sairasloman myötä ymmärrän, tai ainakin luulen ymmärtäväni, jotakin enemmän.

Sairaslomani aikana tuntui siltä, että olisi todella helppo vain jämähtää paikoilleen ja jäädä kaiken tekemisen ja toiminnan ulkopuolelle. Kotona makaaminen, ympäri vuorokauden nukkuminen, lukeminen ja tv-sarjojen tuotantokausien tuijottaminen puuduttivat, mutta silti ei oikein muutakaan jaksanut, tai kiinnostanut, tehdä. Asioiden aikaansaaminen vaati paljon. Väsyneenä fysioterapia-ajan varaaminenkin tuntui vaikealta.

Onneksi elämässäni oli, ja on toki edelleenkin, monta osallisuutta ja aktiivisuutta lisäävää ihmistä ja asiaa. Fysioterapeuttiäiti, joka patisti kuntouttamaan polvea. Poikaystävä, joka toi kaupasta ruokaa ja käski mennä suihkuun. Perhe, sukulaiset ja kummit, jotka kyselivät joka päivä kuulumisia ja lähettivät piristääkseen ihan oikeaa postia. Ystävät, jotka tsemppasivat ja tulivat luokseni, kun itse en mihinkään päässyt. Vuoden vanha kummipoika, joka kyläillessään piristi hymyllään ja säheltämisellään. Motivoiva työ, johon halusin mahdollisimman nopeasti palata.

Polven parantuessa sain vihdoin varata painoa jalalleni ja käytin muutaman päivän opetellen uudelleen kävelemään. Kun kävely alkoi jotenkuten taas sujua, päätin, että on aika palata töihin. Linkkasin ja kinkkasin, virittelin työpisteeni polviystävälliseksi ja jumppailin töideni ohessa. Työpäivä hujahti nopeasti. Kotiin tultuani väsytti todella paljon. Illalla valmistaessani eväitä seuraavaa työpäivää varten en väsymyksestä huolimatta voinut olla hymyilemättä. Ihanaa, että kotona makoilun lisäksi oli vihdoin muutakin tekemistä. Pääni ei enää tuntunut hajoavan, sain muutakin ajateltavaa. Väsytti, mutta olin onnellinen.

Iältäni kuulun nuorisotakuun piiriin – vielä vähän aikaa alle 25-vuotiaisiin, mutta pian 25–29 -vuotiaisiin vastavalmistuneisiin. Olin sairaslomalla kolmisen viikkoa. Se on oikeastaan todella lyhyt aika. Ainakin jos sitä vertaa nuorisotakuun kolmen kuukauden määräaikaan. Silti jo kolmen viikon aikana väsähdin, en innostunut oikein mistään ja hukkasin normaalisti leveähkön hymyni.

Yksin kotona makaaminen ei motivoi ketään, eikä kaikilla ole lähipiiriä, joka nostaa – vaikka väkisinkin – ylös ja ulos kotisohvalta. Pidetäänhän siis yhdessä huolta nuorisotakuun toteutumisesta, jotta muutkin nuoret voivat todeta olevansa onnellisia ja miettiä hymyillen seuraavaa (työ)päiväänsä - vaikka kuinka väsyttäisi. Yli kolme kuukautta on pitkä aika.

Keppien kanssa koko kesän kinkkaillut korkeakouluharjoittelija Kuopiosta

Edla Inkilä

Pohjois-Savon ELY –keskus

Selvitys nuorten tilanteesta ja nuorisotakuun toteutumisesta Pohjois-Savossa on luettavissa täällä:

https://www.dropbox.com/s/0tin4u8npdy7y2r/Nuorten%20tilanne%20ja%20nuorisotakuu%20Pohjois-Savossa%202015.pdf?dl=0