keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Uuden suunnittelijan ajatuksia osa 2.

Kolmas viikkoni Uraohjaamo tiimissä alkaa kääntyä pikkuhiljaa loppua kohti. Ensimmäiset viikot ovat kuluneet intensiivisen ideoinnin ja suunnittelun merkeissä. Suunnittelun alla on ollut korkeasti koulutettujen työllistymiseen tähtäävän osion starttaaminen ns. puhtaalta pöydältä.

Alku on siis sujunut luoden hankkeen uudelle osiolle konseptia joka palvelisi tehokkaasti sekä työnhakijaa että työnantajaa. Kuten Suvi jo aiemmin kirjoitti, tulee keskeisessä roolissa olemaan yhdessä tekeminen ja yhteistyöverkostojen kehittäminen Nuorisotakuun hengessä. Korkeasti koulutettujen osion kannalta tärkeitä yhteistyötahoja ovat mm. TE-toimisto, ammattikorkeakoulu ja yliopisto. Kaiken keskipisteenä ovat kuitenkin työnhakijat ja työnantajat! Oma työpanokseni kohdistuu työnantajien sekä yhteistyöverkoston kontaktointiin ja Nuorisotakuun markkinointiin.

Kosketukseni työnantaja- ja työnhakija-asiakkaisiin olen saanut työskennellessäni Pohjois-Savon TE-toimiston palveluksessa noin 8 vuotta. Työ on antanut näkemystä korkeasti koulutettujen työllistymisen haasteista sekä työnantajien haasteista palkattaessa työntekijää haasteellisimpiin työtehtäviin. Olen kokenut työllistymisen haasteet myös henkilökohtaisesti, sillä suoritettuni tradenomin ja maisterin tutkinnot tuskailin työnhakuni kanssa kahdet tutkintopaperit taskussani.

Hankkeemme tavoitteena on luoda kohtaamisia työnhakijoiden ja työnantajien välille. Siksi luvassa on erilaisia tapahtumia joissa kohtaamiset sujuvat rennoissa merkeissä mutta tehokkaasti. Myös työnantajien tietoutta työllistää nuoria osaajia lisätään erilaisten markkinointitempausten ja kampanjoiden kautta.

Tehtävää voisi pitää haasteellisena. On kuitenkin hyvä muistaa että suomalainen koulutusjärjestelmä on erittäin laadukas ja tuottaa osaamista jonka tasoa ei tarvitse hävetä. Haaste on usein juuri kohtaamisissa sekä siitä ettei osaajatarvetta aina tunnisteta ajoissa. Tähän aiomme pureutua!

Aurinkoista kevättä!

Terveisin
Timo Soininen
Uraohjaamo-hanke (ESR)
Pohjois-Savon ELY-keskus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti